sunnuntai 26. toukokuuta 2013

kesän kynnyksellä fanittamassa

Kaunis kesäilta Sieravuoressa jonka kruunasi aina yhtä hieno Ismo Alanko. Tällaiset ex-tempore keikkamatkat on ihan parhaita ja minulle maistuu aina Ismo. Aina. Eikä Ismo ole vielä kertaakaan pettänyt. Ei sitä tehnyt nyttenkään. Veti ihan mielettömän keikan vaikka yleisöä oli t-o-d-e-l-l-a vähän. Tai sitten olen vaan puolueellinen fani. 



perjantai 24. toukokuuta 2013

yöperhonen valossa

Mistä näitä eksyy sisälle kun kaikki ovet ja ikkunat on säpessä? Vaaniiko ne oven raossa ja syöksyy sisälle jahka ovi avautuu? Pitänee tarkkailla näitä viekkaita otuksia. Miksi ne diggaa valoa jos ovat kerran yöperhosia? Eiks niiden pitäisi digata pimeyttä?


maanantai 20. toukokuuta 2013

metsäretki

Yksinäinen käpy kalliolla. Vieläpä puoliksi syöty. Meillä päin siis asustaa huonosti kasvatettu orava joka ei syö lautastaan tyhjäksi. Soo soo.


Kukakohan opettaisi tarkennuksen jaloa taitoa kun kyseessä on makrokuva. Eihän tuosta ota yhtään selvää mihin kohtaan tarkennus on osunut. Tarkoitus oli tarkentaa punaiseen öttiäiseen. Mikä lie miehiään. Tai naisiaan. Pitänee treenata. Kaiken muun treenin ohessa.

perjantai 17. toukokuuta 2013

päivällinen katettu kahdelle

Kevään ensimmäinen päivällinen ulkona. Kirjaimellisesti ulkona. Omalla takapihalla. Patiolla. Kuului päivälliseen toki muutakin kuin punajuuria ja aurajuustoa, mutta kuvamateriaalia ei ole kuin näistä. Ja näissäkin on Tyttären käsi päässyt kuviin mukaan (kyllä, photoshop pelastaisi, mutta jääköön nyt siihen möllöttämään). Innostuin taas liikaa kuvaamaan Tytärtä joten ruoan kuvaaminen jäi. Tosin, onhan se mukavampaa esim vuoden kuluttua katsoa Tyttärestä kuvia kuin safkasta, joten no harm done.