tiistai 30. heinäkuuta 2013

kirjoista taittoon ja takaisin

Jottei menis ihan kirjablogiksi, niin pitää myös muusta kirjoitella. Vaikkakin täällä onkin nyt ihan hillitön buumi taas lukemiseen. Ainahan sitä on tullut paljon luettua, mutta nyt on ollut jo hiukan pidempään isompi into. Hyvää se tekee enkä yritäkään hillitä lukuintoa. On vaan sellainen ongelma että muutakin pitäisi tehdä kuin vaan lukea illat pitkät. Kuten nyt esimerkiksi saattaa päätökseen Farkkulehden 2/13 taitto, jotta sen saa painoon. Hyvällä mallilla se jo on vaikkakin Isosiskon piirtämä sarjakuva siitä vielä puuttuu. Josko sen saisi sitten huomenna tai viimeistään torstaina painoon.



Viime postauksessa aiheesta kerroin, että artikkelit tökkii tässä mainitussa lehdessä. Ei se tökkiminen loppunut tuijotteluun. Tuunasin kyllä asettelua, mutta ei ollut tuijottelusta apua tällä kertaa. Ainoa mikä auttoi oli "kokeile-ja-huomaa" tyylinen lähestymistapa. Nyt artikkelit on paikoillaan ja muutkin korjaukset tehty. Se on aina hieno hetki kun saa kaiken valmiiksi ja voi siihen asti hengähtää kunnes seuraavan numeron taitto alkaa. Tai no, oikeastaan paussi alkaa vasta sen jälkeen kun lehti kolahtaa postiluukusta ja sen on syynännyt tarkkaan läpi, jotta voi ottaa seuraaviin taas opiksi.

Hauskaa. Taittaminen on hauskaa. Ja aina näillä näppäimillä ja taiton palaessa kuumimmalla liekillä, nostan hattua jokaikisille oikealle graafikolle. Itseasiassa jatkuvastihan nostelen hattua heille. Minähän olen tällainen wannabe-graafikko, jonka leipätyö tulee siitä huolimatta varmaan aina olemaan iiteetä. Iiteelle sydämeni sykkii vaikka kiinnostaisi kokeilla miltä graafikko näyttäisi käyntikortissa. Josta tulikin mieleen, että hyvin harvat nykyään jakaa käyntikortteja. Onko mailien allekirjoitukset menneet fyysisen käyntikortin ohi? Ja jos, niin missä ihmeen välissä näin on tapahtunut? Olen ollut unessa.

Jung Chang: Villijoutsenet

Tässäpä valtaisan hyvä teos kaikille, joita kiinnostaa Kiinan viime vuosisadan historia kerrottuna kolmen kiinalaisen naisen tarinan avulla. Auttaa myös ymmärtämään mitkä tapahtumat ovat muokanneet kiinalaisista sellaisia mitä he ovat. Historiankirjoista saa varmasti peruskäsityksen, mutta tämä teos kuvastaa sitä todellisuutta jota kiinalaiset ihan oikeasti julkisivusta huolimatta elivät. Toki kerrottuna muutamien henkilöiden kautta, mutta voisin ajatella miljoonien ihmisten samaistuvan näihin. On jotenkin outoa ajatella, että tätä teosta ei saa julkaista vieläkään Kiinassa. Vielä oudompaa on se, miten edelleen Kiinassa sensuroidaan ihmisten vapaata nettisurffailua. Kuulemani mukaan esimerkiksi Facebook on täysin poissa pelistä. Tai ainakin oli vielä vuosi sitten.

Tämän luettuani ymmärrän paljon paremmin miksi kiinalaiset eivät esimerkiksi myönnä etteivät ymmärtäneet jotain asiaa eivätkä sano koskaan "ei" jos heiltä jotain pyytää. Varsinkaan työelämässä. Syyt ovat syvällä ja varsin ymmärrettäviä. Historia on muokannut kiinalaisista erikoisen kansan, jossa mielipiteitä ei arvosteta eikä niitä uskalleta tuoda julki edes pienessä piirissä. Ehkä siinä olisi länsimaalaisille hieman opittavaa, mutta ei toki tuossa mittakaavassa eikä samoin historian keinoin.

Pidin siis kovasti kirjasta ja suosittelen. Jung Chang kirjoittaa sujuvasti ja tekstiä oli hyvä lukea vaikka aihe olikin raskas.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen


Hahhaa. Tämä oli hyvä. Pidän Härkösen tavasta kirjoittaa huumorintajuisesti ja vaatii suurta rohkeutta avata itsestään asioita julkisesti. Nostan hattua että Härkönen tekee näin vaikka saa ihan varmasti todella paljon paskaa niskaansa.

Tunsin täysin samoin raskausaikana. Tunnen edelleen olevani täysin keskinkertainen mutsi, mutta se ei poista sitä seikkaa että olen silti paras äiti...omalle lapselleni. Eikä varsinkaan sitä että Tytär on minulle tärkeintä maailmassa. Ja meitä keskinkertaisia mutseja nyt vaan tarvitaan tähän maailmaan. Eivät kaikki voi olla pullantuoksuisia superäitejä. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen miten kovin kiellettyä on puhua totuudenmukaisesti raskausajasta ja niistä ensimmäisistä vauvakuukausista. Olen kuullut monta kertaa lauseen "et sä noita voi kertoa, kerrot vaan niistä hyvistä asioista". Kaikkihan on yksilöllistä eikä yksikään raskaus tai vauva ole samanlainen, mutta silti kaikille varsinkin ensimmäinen raskaus on uusi ja jännittävä asia joka saa meidät reagoimaan jollain tavalla. Itse reagoin pakokauhulla ja "elämä oli sitten siinä" fiiliksellä. Tyttären synnyttyä olin täysin pihalla tilanteesta enkä tajunnut mistään mitään. Revi siitä sitten "tämä on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut" ajatuksia kun mietit vaan mitä hittoa me ollaan menty tekemään. Pikku hiljaa tosin ajatukset kääntyi tuohon (=parasta) suuntaan ja kaikki elämän murheet poistuu kun pitää Tytärtä sylissä. Ensin piti vaan tutustua tähän uuteen ihmiseen ja saada itsensä tilanteen rouvaksi.

Camilla Läckberg: Enkelintekijä


Oho. Vau. Ei voi muuta sanoa. Olen aina lukenut näitä jännitysromaaneja itseäni viihdyttääkseni ja lähinnä silloin jos takana on joku pettymys. Kirjapettymys siis. Jostain kumman syystä nämä tällaiset saa oloni paremmaksi kun yleensä tarinan kerronta on sujuvaa ja voi rauhassa lueskella kun tietää että kyllä se ratkaisu sieltä kerrotaan kun vaan malttaa. Tämän kirjan kanssa en vaan meinannut millään malttaa. Oli sen verran hyvä. Alussa häiritsi ihan hiukan kun oli lyhyitä kappaleita ja jatkuvasti ns päähenkilö vaihtui. Mutta mitä pidemmälle luin, sen vähemmän tuo häiritsi. Se ihan lopun käänne Mårtenin kanssa sai kulmat kurttuun ja olisi mielestäni saanut jäädä kokonaan pois. Mutta ehkäpä sitä draamaa vaan kirjailijan mielestä tarvittiin. Joku tällainen käänne jota ei vaan osaa odottaa. Ainakaan minä. Ehkä joku muu osasi.

Oli erikoisen hyvä jännäriksi. Tosin, näitä tällaisia ei oikein voi lukea kuin kerran, koska omasta mielestäni juju näissä on juurikin se yllätyksellisyys. Se kun ei tiedä miten osaset soljuu paikoilleen ennenkuin vasta lopussa.

Yks tykkää.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

kesälukumaraton vol 2.0: NYT

Termarissa koko pannullinen kahvia. Evästä vierellä. Läppäri lähellä blogin päivittämistä ja muiden suoritusten seuraamista varten. Myös kännykkä jos vaikka twitteriäkin päivittäisi lukemisen ohessa. Ja onpa nuo tärkeimmätkin eli kirjat jo kasattu ihan lähelle. Talossa ei muita ihmisasukkaita kuin minä, joten NYT se alkaa. Tämä ihana päivä kun saa rauhassa lukea ihan koko päivän. Siippakin kyseli että saakos minulle soittaa päivän mittaan miten, mutta tuumasin että soittaa voi...varautuu vaan siihen että vastausprosentti saattaa vaihdella sen mukaan miten pahasti kirja on kesken. Eli normaalia minua.

Siinä missä esimerkiksi Hys, äiti lukee nyt! on jo ehtinyt lukea 377 sivua, minun urakkani alkaa vasta. Perästä tullaan.

14:00 Alkuruokana tarjoillaan Päivi Koukkarin Hidasteita. 100 sivua. Toivottavasti tämä taktiikka toimii, että aloitan lyhyimmästä. No. Sen näkee sitten kun kello lyö huomenna 14:00.

15:02 Alkuruoka nautittu ja mitäpä siitä sanomaan paitsi että blääh. Hieman huono valinta maratonille. Toivottavasti Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen pääruokana maistuu paremmin. Ja kunpa joku opettaisi naapurin tytölle ettei ole soveliasta pimputtaa pianoa kun toinen yrittää maratoonata.

17:27 Hah, jopas oli hauska 232 sivun tuokio Anna-Leena Härkösen parissa. Kertaakaan en sortunut katsomaan kelloa enkä sivumääriä. Se jos mikä tietää aina hyvää kun vaan nautiskelee lukemastaan. Tämän kirjan parissa välillä jopa naurahtaen. Mahtavaa silmälasien pääruokaa. Seuraavaksi Camilla Läckbergin Enkelintekijä. Katsotaan mitä siitä tulee.

18:09 Luinpas tässä välissä vielä Annikka Mutasen Malmivaara! artikkelin Readberrystä. Olen suorastaan ihastunut LongPlayn julkaisemiin hitaan journalismin artikkeleihin ja päätin säästää (vaikka vaikeaa oli) tämän viimeisimmän lukumaratonille. Tästä on vähän vaikea nyt laskea sivuja koska fontin koko ruudulla määrittelee myös sivumäärän, mutta pienimmällä valittavalla fontilla määrittelen nyt itse että sivumäärä on 48.

00:58 Jopas oli tarina. Enkelintekijään jäin koukkuun enkä edes muistanut lukumaratonia kun vaan ahmin tarinaa. Toki siinä välissä pidin taukoja, mutta muuten, jestas miten hienosti koottu tarina. Vau. Mahtava päätös tälle päivälle. Nyt en malta olla kurkkaamatta miten muut ovat pärjäilleet ja sitten pitäisi varmaan mennä maaten. Jos malttaa. Voipi olla että ihan hiukan luen vielä eiliseltä kesken jäänyttä Villijoutsenet kirjaa. Tai jos en enää nyt yöllä jaksa, niin sitten toivottavasti huomenna vielä ennenkuin kello lyö 14:00 jolloin maratonini loppuu. Onpa mennyt päivä nopeasti, mutta todella rentouttavasti.

03:19 En malttanut olla tarttumatta vielä vähän Villijoutseniin, joten kartutin saldoa vielä 72 sivulla. Ellen unien jälkeen enää ehdi lukemaan, niin olen silti tyytyväinen saldoon ja ennen kaikkea onnellinen kun vietin näin laadukkaan päivän.

14:00 Maratoni ohi. Hyvää fiilistä pukkaa edelleen. Käynpä heti päivittämässä lopputuloksen Hys, äiti lukee nyt! blogiin ja kirjoitan jonkun näköisen yhteenvedon kirjoista myöhemmin. Nyt pitää hakea Tytär kotiin kun julmasti nakkasin hänet evakkoon maratonin tieltä, mutta joskus pitää tehdä mitä pitää tehdä.



{nautitut annokset}
Päivi Koukkari: Hidasteita. 100 sivua.
Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen. 232 sivua.
Annikka Mutanen: Malmivaara! (LongPlayn julkaisema artikkeli). 48 sivua.
Camilla Läckberg: Enkelintekijä. 486 sivua.
Jung Chang: Villijoutsenet. 72 sivua.

{lopputulos}
100 + 232 + 48 + 486 + 72 = 938 sivua

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Gösta Karf: Kun elämä pysähtyi


Kirja oli, kuten arvata saattaa, pysähdyttävä ja liikuttava. En osaa edes kuvitella millaista se on kirjoittaa kirjaa elämänsä tuskaisimmasta päivästä ja sen jälkeisestä elämästä. En osaa sanoa enkä pysty sanomaan muuta kuin että olen iloinen ettei pienen Markuksen kuolema erottanut muuta perhettä vaikka läheltä piti. 

Luin tämän varaslähtönä lukumaratonille kun en malttanut pitää näppejäni erossa juuri lainaamistani kirjoista. Teki hyvää lukea kertarysäyksellä yksi kirja ja vähän lämmitellä silmälaseja keskiviikkoa silmälläpitäen. 


maanantai 22. heinäkuuta 2013

kesälukumaraton vol 2.0: valmistelut

Blogistanian kesälukumaratonin valmistelut julistetaan alkaneeksi ja aloitan tietysti tärkeimmistä eli kirjoista. Niiden valinnasta. Huomenna mietitään eväspuolta. Kirjahyllyssä komeilee hävyttömän monta bufferikirjaa muiden proggisten jalkoihin jääneitä. Tosin, kävin tänään kirjastossa lukumaratonia silmälläpitäen joten jää ainakin osa omista bufferiin. Onhan se silti mukavaa että bufferissa on edes jotain jos ilmaantuu iso lukemisen nälkä.

Tässä oma pinkkani josta tulee maratonille silmälasien ruokaa.


Näistä varmoja ovat ainakin Härkösen Heikosti positiivinen, Läckbergin Enkelintekijä ja lyhyempi mutta varmasti raskaampi Päivi Koukkarin Hidasteita. En vaan malttaisi odottaa, mutta tämä tunne palkitaan keskiviikkona jahka maraton alkaa. 

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Blogistanian kesälukumaraton vol 2.0

Päätinpä minäkin osallistua tähän toiseen lukumaratoniin kun ensimmäinen meni jotenkin ihan ohi. Eikä niillä 50 sivulla mitä ekan maratonin tukijoukoissa luin oikeen pääse pröystäilemään. Tai tekemään mitään muutakaan. Olkoon se siis ensi keskiviikon aperatiivi. Startteri.

Vielä en ole lyönyt lukkoon mitä luen, mutta jonkunlainen ajatus muhii kuitenkin jossain päin aivoja. Ehkä listalle päätyy ainoastaan kaksi kirjaa joista toisessa 486 sivua ja toisessa 306. Tai sitten vetelen kirjastoon fiiliksellä ja otan sieltä nipun hieman pienemmällä sivumäärällä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Pääasiassa meinaan vaan nautiskella päivästä lukien ja toisten suorituksia mielenkiinnolla seuraillen. Nykyään harvinaista herkkua edes lukea yhtä kokonaista kirjaa päivän aikana joten tästä päivästä otan kaiken irti. Nautiskelen. En kiirehdi. Ja aloitan vasta iltapäivällä kahden kolmen aikoihin, koska silloin Tytär on jo viety mummin hoiviin.

Ai niin, pitääkin mennä ilmoittautumaan tänne aka "Hys, äiti lukee nyt!" blogiin.

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut


Jopas oli hieno kirja. Kerrassaan mainio. Siinä esiteltiin faktat faktoina ja kertoi asiat niinkuin ne on eikä sortunut missään vaiheessa saarnaamiseen. Olen faktatyttö ja haluan pitää faktat erillään mielipiteistä. Faktat faktoina. Mielipiteet mielipiteinä. En pidä saarnaamisesta enkä omien uskomusten tuputtamisesta. Koskee ihan kaikkea eikä pelkästään eläinten hyvinvointia. Tässä kirjassa annettiin paljon faktaa jonka pureskeluun minulta menee hetki jos toinenkin. Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille. Kaikkihan syövät ja todella suuri osa populasta syö juurikin broileria, sikaa tai nautaa. Siinä mielessä tuumailisin että monia ihmisiä kiinnostaisi juurikin tämä kirja.

Pidin tästä siis kovasti ja avautui jälleen silmät miten pitäisi olla tarkempi valitessaan vatsansa täyttäjää. En syö punaista lihaa kovinkaan paljon ja olen suosinut broileria aina kuvitellen että se olisi jotenkin parempi vaihtoehto eettisesti. Jep. Tässä taas huomaa miten sitä itsekin sortuu kuvittelemaan ottamatta selvää faktoista. Vai onkohan tässä(kin) kyseessä klassinen "tieto lisää tuskaa" -tyylinen ajatusblokki. Voi olla, mutta minä kiitän Elinaa ja oman talouden ruokapöydästä poistuu tästä lähtien broileri. Kananmunat olen jo kauan syynännyt enkä suostu ostamaan ollenkaan jos ei ole mieleistä kaupassa tarjolla.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat


Piti tämäkin kirja kahlata samantien loppuun kun kerran sen aloitin pettymyksissäni Säkenöivien hetkien jälkeen. Olisi pitänyt kyllä tehdä taittohommia, mutta lukumaratonin kunniaksi (http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2013/07/blogistanian-kesalukumaraton-i-lahestyy.html) päätin antaa muutaman sivun tälle kirjalle juuri tänä iltana.

Tarina vei mukanaan ja pysyin mukana hienosti joka ei tällaisissa ole aina niin sanottu omalla kohdalla. Varsinkaan kun ei kirjaa kahlaa läpi yhdellä istumalla vaan jättää yöksi muhimaan. Kyllä muutamissa kohdissa otti kunnolla sydämestä kun eläydyin niihin tuskiin joita kuvattiin. Ja olisin kovin toivonut vieläkin makeampaa loppua, mutta asiaa tuumailtuani hetken totesin itselleni että hyvä näin. Jos loppu olisi ollut juurikin sellainen mitä olisin toivonut koko sydämestäni, olisin kuitenkin tuhahtanut miten nämä tällaiset on niin ennalta-arvattavissa. Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Loppu hyvin tarpeeksi hyvin paremmin sanottuna.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesä/SyysFarkku

Taas on aika väkertää (=taittaa) Farkkulehteä joka on siis Suomen Faaraokoirat ja Ibizanpodencot ry:n jäsenlehti. Tulee tarpeeseen nämä taitto/kuvankäsittelytreenit ettei ihan unohda miten noita tehdäänkään. Vuodessa noita treenejä kertyy kolme ja onneks mulla on vapaat kädet vähän kaiken suhteen, ni voin treenata just niitä mitä mieleen tulee. Kuten nyt tässä lehdessä pitää treenata syvätyn kuvan varjostuksia. Kanteen vielä joka on se lehden käyntikortti ja joka ei jää keneltäkään näkemättä vaikkei muuta lehdestä katsoisikaan.

Yleensä joka lehdessä tökkii joku osa-alue ja tässä nimenomaisessa se näyttää olevan artikkelit, joita on kaikki kaks. Nyt ei oikeen vaan lähde sellasta selkeetä asettelua joka huutaisi jo kättelyssä miten minua on helppo lukea. Olen tainnut sortua kikkailuun ja pitää nyt tuijottaa tuota asettelua parisen päivää. Kyllä se lukko sieltä taas irtoaa kun sitä voitelee ja sille antaa aikaa.

Kuvien kääntö mv maailmaan sentään on jo niin nopeaa perussettiä ettei InDesign edes ehdi huomaamaan mitä tapahtui kun mv kuvat on paikoillaan. Aika hyvin jo osaa katsoa curvesit kuntoon niin että painetussa lehdessäkin näyttää hyvälle eikä tummat mene tukkoon.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Katja Kallio: Säkenöivät hetket


Odotukset kirjaa kohtaan oli suorastaan säkenöivät, mutta lopputulos ei valitettavasti sädehtinyt. En jotenkin saanut yhtään kiinni tästä kirjasta ja odotin koko ajan että tarina alkaisi ja saisi jonkun punaisen langan. Itse en löytänyt lankaa sitten minkään väristä ja olinkin hienoisesti hämmästynyt kirjan loppuessa tuosta kyseisestä seikasta. Tarinassa olisi ollut aineksia mahtavuuksiin asti, mutta hukkasin isosti juurikin sen tärkeimmän aineksen jonka tehtävä on sitoa tarina tiukaksi palloksi. Voi voi voi.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kati Hiekkapelto: Kolibri


Yksi sana kuvaa tätä kirjaa mainiosti. Viihdyttävä. Luen näitä rikosromaaneita yleensä silloin kun takana on suht diipadaapa kirja, koska nämä tällaiset ovat yleensäkin viihdyttäviä. Mutta tämä oli sitä todella hienosti. Hienosti oli saatu yksien kansien väliin sekä maahanmuuttajien asema Suomessa että rikostutkintaa. Ja vieläpä sellainen juoni etten kyllä arvannu yhtään kuka ja mitä ja täh. Vielä loppuun aivan mainio käänne, josta pidin erityisesti. Pidän myös kannesta vaikkakin jäin miettimään mitä nuo palluraiset kertoo. Onko tuo punainen ikäänkuin tappaja? Mustat etsiviä? Nuo muut todistajia yms,? Ja tuo taustan kuva, miksi järvi/meri kun pururata ois ollu luonnollisempi valinta? Vai onko pururata niin ruma ettei sillä haluttu pelottaa lukijoita tarttumasta kirjaan? Kolibrille syntyy selitys aika myöhään kirjassa, mutta ihan osuva on sekin kyllä. Mutta en ymmärrä kirjan nimen ja kannen muun designin yhteyttä. Eipä kait sitä nyt tarvitsekaan ymmärtää aina, mutta oishan se sellanen nice-to-have juttu itselle.

Ihan jees. Odotan innolla Katin seuraavaa romaania.