Kaari Utrio: Seuraneiti

Kertoo pappilanmamsellista Linda Melinistä, jonka tie vie Kelhon pikkupappilasta Kajaanin kautta Helsingin seurapiireihin.

Alustus kirjaan. Olen reippaasti yli puolet elämästäni ollut Kaari Utrion vankkumaton fani. Ensimmäinen lukemani kirja oli Vendela. Lainasin sen parhaan ystäväni äidiltä ja olin täysin myyty. Historiaa ilman pänttäämistä ja vieläpä romanttisen juonen kera. Mahtavaa, mitä sitä muuta voi historiasta kiinnostunut teinityttö toivoa. Palaan aina silloin tällöin edelleen Utrion pariin ja muutamia kirjoja löytyy myös omasta kirjahyllystä. Olen aina kyherrellyt tyytyväisenä kirjojen antiin ja hymyillyt ettei Utrio pettänyt tälläkään kertaa. Suhteeni Utrion kirjoihin on siis pitkä, vakaa ja onnellinen.

Ensimmäisenä kirjassa ihastutti kansi. Kyllä, kuvakin siinä oli osuva ja hieno. Mutta eniten sykähdytti kohokuvioidut kirjaimet sekä kirjailijan että kirjan nimessä. On niin harvinaista että tuollaista tulee vastaan, niin olen ihan onnessani kun niin käy. Juoni ja kieli kirjassa oli tuttua Utriota, jota ihailen lakkaamatta. En suostu sanomaan negatiivisia asioita tästä kirjasta, koska en halua niitä itsekään uskoa tuntevani. Sanon kuitenkin sen verran, että kirja olisi voinut olla lyhyempi ja hieman nopeatempoisempi. Enempää en suostu sanomaan.

Pasa&Atpo: Eniten Vituttaa Työ

Kertoo lähinnä toimistorottien duuneista ja siitä mikä niissä vituttaa.

Heti kärkeen pahoittelen vulgaareja sanoja, joten jos niitä karttaa, kannattaa lopettaa lukeminen heti nyt.

Tämä oli sitä taattua vitutustavaraa Pasalta ja Atpolta, joita ennen tätä on vituttanut kaikki ja parisuhde. Vai tuliko parisuhde samaan aikaan työn kanssa. Ihan sama, jätkiä vituttaa joka tapauksessa kummatkin riippumatta missä järjestyksessä ne on julkaistu. Mikä parasta myös tässä kirjassa, mikään tai kukaan ei ole turvassa. Jokainen saa osansa, ketään tai mitään ei suosita. Mahtavaa vitutuksen kanavointia. Jota oli myös kalenterissa, jossa joka päivälle oli varattu oma aihe vitutukselle. Se vasta hienoa on, koska jätkiähän vituttaa joka päivä, niin hyvä se on kirjoittaa ne ylös, että mikä juuri siinä päivässä vituttaa. Enihau. Tässä työtä koskevassa oli myös nähtävissä huimaa parannusta ihan ensimmäiseen kirjaan. Ihan teksteissä ja aiheiden jaottelussa. Vaikka, toisaalta, niin, mitä merkitystä noillakin on, mutta oli se silti mukava huomata miten vitutuksesta huolimatta jätkät on oppineet jotain matkan varrella.

Oma historiani Pasan ja Atpon kanssa alkoi jo silloin kun nämä spedet kirjoitti blogia. Kirjathan on kirjoitettu vasta paljon myöhemmin. Muistaakseni aloin lukemaan näiden blogia jo suht alusta, koska se oli jotain todella hauskaa ja sellaista mitä ei kovin moni edes uskaltaisi julkisesti interwebbiin kirjoittaa. Hauskoja urpoja nämä kaksi ja tietysti minua vituttaa koska luen näitä. Se tekee itsestäni säälittävän urpon. Onneksi laitan tämän nimenomaisen teoksen ex-kollegoille, jotka vielä irvistelevät vanhassa työpaikassani. Tekeekö se minusta vähemmän urpon? Ei.

tadaa...lapaset

Vihdoin sain tehtyä toisen lapasen. Kaikessahan tekemisessä on se aloittamisen "vaikeus" vai pitäisikö sanoa nihkeys. Tai ainakin minulla on. Pipo meni heittämällä, myös aloitus. Ensimmäinen lapanen innostuneesti, myös aloitus. Mutta sitten kun pitäisi tehdä toinen samanlainen ennenkuin setti on valmis. Sen aloitus on blääh. Itse pidän näistä kerralla kuntoon proggiksista. Kuten pipoista ja kaulahuiveista. No kuitenkin. Eilen aloitin ja myös lopetin lapasen. Siinä ei kauan edes nokka tuhise kun noita kutoo. Tästä langasta ja kasin puikoilla. Tuli ihanan lämpimän oloiset ja oikeen kivan näköisetkin vielä. Livenä enemmän kuin kuvissa. Pitäisi varmaan opiskella hieman tuotekuvausta ja millä saisi näyttämään esim pipot ja lapaset yhtä hyviltä kuin livenä. Mutta siihen asti, näillä mennään. 

Kummatkin poseeraa

Toinen pääsi
tositoimiin

Koko setistä puuttuu vielä sitten se kaulahuivi, jota pitäisi tässä pikapuoliin aloitella. Vai pitäisikö tehdä vielä ennen sitä säärystimet. Sitten olisin täysin valmiina ottamaan talven vastaan. Vaikka se onkin jokseenkin outoa ajatella talvea auringon paistaessa ja lämpötilan ollessa 20 paremmalla puolella. Kuitenkin, näin teen, koska talvi on minun kaveri. 

Mary Higgins Clark: Kadonneet Vuodet

Lainattu cdon.com

Kertoo murhatutkimuksesta johon liittyy ikivanha pergamentti jonka uskotaan olevan Jeesuksen kirjoittama.

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, en suuresti ihastunut tähän kirjaan. Kaikki oli näennäisesti kohdallaan ja luvassa piti olla ihan roogeri dekkari. Mutta tunnelman pilasi jo aika alusta alkaen ennalta-arvattavuus. Oli ihan mukavasti kirjoitettu ja löydetty ihan kivat hahmot, mutta siihen se sitten jäikin. Juonen käänteet olivat jokseenkin itsestäänselviä, josta en pidä. Se häiritsee lukemista, kun haluaisi koko ajan jotain mikä saa lukiessa sanomaan "jopas jotakin, en olisi arvannut". Oli valitettavan tylsää lukea tätä ja yritin koko ajan lukea nopeammin ja nopeammin, että saisin sen loppumaan.

Menee siis kategoriaan blääh. En jaksanut ottaa tästä edes kansikuvaa itse, joten lainasin sen cdon.com:in sivuilta.

yksi innostui taas kutomaan

Sain kun sainkin hakemuksen lähetettyä ja tietysti heti kun se oli tehty otin kirjan hyllystä. Mary Higgins Clarkin Kadonneet Vuodet. Nuuskaisin sitä (kuten aina teen uusille kirjoille) ja hypistelin sitä ensin aikani (kuten aina teen uusille kirjoille). Sitten nautinnollisesti aloitin lukemisen. Tosin hieman pettynyt olen sen tylsyyteen, mutta kuitenkin jatkan silti loppuun. Ei anna luonto periksi luovuttaa. Tästä tulee sitten arvostelu jahka olen sen saanut kahlattua. 

Tässä välissä olen ollut reissussa. Pikkusysterin kanssa Ruotsissa. Otin sinne toki kirjankin mukaan, mutta jätin Kadonneet Vuodet kotiin lepäämään. Reissussa minua viihdytti Pasan ja Atpon Eniten Vituttaa Työ. Tästäkin tulee jossain vaiheessa arvostelu. Mutta reissun aikana keskityin enemmän kutomiseen. Siitä myös tämä postaus koostuu. Reissusta itsestään ehkä jossain vaiheessa edes pari kuvaa. 

Bongasin nimittäin Kodin Ykkösestä Novitan Teddy langasta vihreän version. Juma. Piti ottaa heti suorilta kolme kappaletta ettei heti loppuisi kesken. Softy lankaa olen suosinut joka ilmeisesti tuli vähän niinkuin Teddy langan tilalle. Harmaana, vaalean beigenä ja mustana minulla on Softyä ollut, josta on syntynyt pipoja useampia kappaleita. Ja kaulahuivi. Mutta nyt. Vihreä. Jepulis jee. Siitähän piti sitten heti tehdä itselle pipo. Sainkin sen valmiiksi reissun aikana ja harmitti miksen ottanut toista kerää mukaan, että olisin saanut tehtyä lapaset sen siliän tien myös. No mutta, tänään sain ekan lapasen jo tehtyä, kun eilen tulin retkeltä kotiin. Huomenna toivottavasti toinen, niin olisi nekin valmiit postattavaksi. 

Making of Pipo vol 1.0

Making of Pipo vol 2.0

The Pipo: lopputulos

lukemiskielto ja farkkulehti post-it lapuilla

Vihdoin jotain muutakin kuin vaan kirjoja ja niiden arvosteluja ja ja ja. Nyt laitoin itselleni kirjakiellon siihen asti kunnes olen saanut yhden työhakemuksen lähetettyä. Miten julmaa kiduttaa itseään tällä tavalla, mutta tehtävä on jos mielii saada hakemuksen tehtyä. Nyt on vaan ollut niin iso flow lukemisessa ettei sitä millään viitsisi katkaista. Niinpä niin, seli seli. Blaa blaa blaa. Jokseenkin hilpeää tosin, että tekisi mieli kirjoittaa hakemukseenkin kirjoista, mutta voisin kuvitella ettei iiteemanageri aka hakemuksen vastaanottaja välttämättä osaisi arvostaa kirjafiiliksiä. Tai tiedä häntä, mutta eivät ne ainakaan millään tavalla liity avoinna olevaan työpaikkaan. Palkitsen itseni sitten lukemalla jälleen, kunhan olen kertonut miksi olen juuri sopiva tuohon paikkaan.

Farkkulehti kolahti postilaatikosta viime viikolla ja syynättyäni sen tosi tarkkaan, tuli jälleen pari kohtaa "tee-se-paremmin-ensi-kerralla" listaan. Ihan tällaisia perusjuttuja, kuten jos artikkeli jatkuu seuraavalle aukeamalle, niin olisi aika kiva laittaa siitä maininta edelliselle sivulle. Nyt nimittäin jäin itsekin monttu auki katsomaan, miten artikkeli näytti loppuvan kuin seinään....kunnes tajusin vaihtaa sivua. No mutta, oppia ikä kaikki ja sehän siinä tärkeintä on, että laittaa näitä asioita korvan taakse tai niinkin modernisti kuin post-it lapulle. Mikään ei voita edelleenkään perinteisiä post-it lappuja, joihin on hätäisten sutastu joku teksti ja joita löytyy niin työpöydältä kuin näytön reunoiltakin.

Mark Johnson: Väärillä raiteilla

Kertoo tositarinan perheväkivaltaa kokeneen heroiiniriippuvaisen ja lopulta kodittoman miehen elämästä.

On jokseenkin hurjaa ajatella, että kukaan pystyy nousemaan itse rakennetusta helvetistä, mutta niin Mark vain teki. Ei heitä varmaan paljon ole tässä maailmassa, mutta lohduttavaa että edes jotkut. Kertoi hienosti oman tarinansa mitään salailematta, vaikkakaan tiedä häntä miten paljon on kaikkea unohtunut. Yrittää kuitenkin parhaansa. Ei myöskään syyttele sen kummemmin isäänsä tästä pahasta suunnasta, jonka jo lapsena otti elämäänsä. Vaikka syytä olisikin. Siltikään en välttämättä osoittaisi pelkästään sormella sinne mikä olisi luontevinta, koska eivät kaikki samaa lapsuudessa kokeneet päädy narkkareiksi.

Hyvä selviytymistarina kyllä ja tunteita pintaan nostattava. Välillä teki pahaa kun välillä taas inhoi koko sielultaan tätä ihmistä.

Tuomas Vimma: Gourmet

Kertoo rikkaan Ranskalais-Suomalaisen perijäpojan taistelusta syntymälahjaansa kohtaan.

Gourmet ei ollut ihan niin hyvä kuin Helsinki 12 ja meinasi alussa jo tulla blääh-olo. Johtuen varmaan siitä, että ensimmäisestä Vimmasta on ainoastaan yksi kirja väliä. Parani kyllä loppua kohden, vaikka kirja olikin täynnä mitä erikoisempaa ruokasanastoa eikä tällainen perusruoan ystävä aina pysynyt kärryillä niissä. Se ei tosin haitannut lukukokemusta ja voisin veikata että kulinaristit saavat tästä paljon irti. Tässä ei ollut ihan niin överiä juonta, mutta toki tässäkin mentiin eikä meinattu. Glamouria, gourmeeta, seksiä, ranskalaista keittiösanastoa, suvun mustan lampaan matkaa, stadia, ystävyyttä, ihastumista, nöyrtymistä. Laittaisin tämän kirjan osastolle "ihan jees".

Nyt ajattelin pitää ainakin kahden kirjan tauon Vimmasta ja luen ihan muunlaista tavaraa. Ehkä seuraava Vimma sitten taas näyttäytyy eri tavalla. Vaikka pitää hattua nostaa Gourmetinkin kohdalla kaikesta taustatyöstä ja nippelitiedoista joita vaan silmissä vilisee.

Ursula Poznanski: Vii5i

Kertoo murhista joista Omistaja (murhaaja) kertoo poliisille geokätköjen avulla.

Huisia. Kerrassaan briljanttista viihdettä. Tämä kirja menee ihan suorilta dekkareiden Top 5:seen, joita olen koskaan lukenut. Hieman jännitti koskea tähän kirjaan, koska sitä on niin kovin kehuttu blogeissa ja kriitikoiden toimesta. Tällä kertaa minulla kävi säkä ja odotukset palkittiin. Vaikka oli paljon stereotypiaa mukana, niin en kokenut sitä yhtään huonoksi asiaksi. Se jopa hieman sai oloni mukavammaksi kun kaikki oli muuten niin outoa. Hyvällä tavalla outoa ja mikä parasta, en arvannut yhtään missään vaiheessa kuka Omistaja on. Yhdessä vaiheessa minulle tuli epämääräinen "miten tuo on mahdollista" tunne, mutta en kuulostellut sitä sen enempää. Ehkä tuosta tunteesta olisi selvinnyt Omistajan henkilöllisyys, mutta koska kirja vei ihan täysin mukanaan, niin en kuulostellut mitään. Annoin vaan mennä. Kirjan nimeäkään en ihmetellyt sen enempää, vaan tajusin sen vasta hyvän matkaa puolivälin jälkeen mistä nimi kirjalle on tullut. Jäi myös tunne että (toivottavasti) tälle tulisi jatkoa. Vaikka joku osa minusta huutaa, että olisi kerrankin hienoa jos Ursulan toinen dekkari ei jatkaisi samojen henkilöiden parissa. Ehkä kuitenkin odotan seuraavaa innoissani kuin vichypullo.

En itse harrasta geokätköilyä enkä tunne kuin yhden, joka sitä harrastaa. On kuulemma hieno harrastus, mutta itse en jostain syystä ole innostunut aloittamaan. Enkä varsinkaan tämän kirjan lukemisen jälkeen. Tiedä mitä niistä purkeista löytyy.

Tuomas Vimma: Helsinki 12

Kertoo Stadilaisesta itseään täynnä olevasta AD:sta uusmedia maailmassa.

Glamouria, gourmeeta, rahaa, materialismia, huumeita, seksiä, kieroutunutta sisar-rakkautta, takaa-ajoja, väkivaltaa, ystävyyttä, kuolemaa, draamaa, arabeja. Ja tämä kaikki and then some kansien välissä johon mahtuu 314 sivua. Tirskuin välillä ääneen, koska Vimman tapa kirjoittaa iskee tähän tätiin kuin sata salamaa. Alussa tosin häiritsi se Stadilaisittain kirjoittaminen, mutta yllättävää kyllä siihen tottui aika pian. Pyörittelin silmiäni sivu toisensa jälkeen ilmaantuvista nippelitiedoista jotka olivat iso osa tarinaa. Taitaa Vimmassa elää pieni juppi tai ainakin wannabe sellainen ellei ole jo. Tarina meni huimaa vauhtia eteenpäin ja välillä jopa nyrpistin nokkaani, kun ajattelin näitä narsistisia ihmisiä joita on meidänkin pieni maamme pullollaan. Tarinan käänteet nyt ainakin yllätti enkä olisi ihan alussa uskonut, että loppu on sellainen mitä se on. Joka aina miellyttää. Vaikka ehkä snadisti turhan överi, mutta se taisi olla tarkoituskin. Vetää överit ekalla kirjalla.

En muuten olisi varmaan korviani lotkauttanut Tuomas Vimmalle, mutta Kaiken voi lukea blogin arvostelussa mainittiin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja ja se jos mikä sai mielenkiintoni heräämään. Tosin, arvostelut jotka luin koskivat Raksaa, mutta tällainen nörtin ja graafikon sekoitus otti käsittelyyn tietysti ensin tämän.

Emma Donoghue: Huone

Kertoo 5-vuotiaan pojan äänellä millaista on asua yhdessä pienessä huoneessa äidin kanssa.

Olipas kokemus lukea tätä kirjaa. Vaikka tiesin, ettei kirja perustu tositapahtumiin, niin silti välillä tuntui niin todelliselta, että unohdin tarinan olevan fiktiivinen. Pidin siitä näkökulmasta, että tarinan kertojana on 5-vuotias poika siepatun äidin sijaan ja miten hienosti kaikesta tajusi mitä tarkoitetaan, vaikka se olikin kerrottu lapsen kielellä. Eikä sitä osaa edes tajuta millaisia asioita sitä ihan oikeasti pitäisi ottaa huomioon jos on koko ikänsä asunut pienessä tilassa pääsemättä ulkopuolelle (niinkuin Jack sanoisi). Aistiärsykkeet, bakteerit, aurinko, sade, asfaltti, epätasainen maasto, ruoho, kaupat, puhelimet, rappuset, ihmiset, ihan kaikki. Puhumattakaan henkisestä puolesta. Miten iso shokki se on.

On hirveää ajatella, että tässä maailmassa (ja epäilemättä myös tässä maassa) asuu ihan liikaa sairaita ihmisiä, jotka sieppaavat toisia ihmisiä ja pitävät heitä vankeinaan. Vain itseään miellyttääkseen. Näkevät kaiken sen vaivan, että rakentavat jonnekkin oman asuintalonsa välittömään läheisyyteen "vankisellin" ja vielä huolehtivat peruselintarvikkeista plus muista perusasioista ettei "vanki" ihan kuole käsiin. Voisivat kaiken tämän kanavoida johonkin muuhun. Sairasta. Niin kovin sairasta.

Daniel Domscheit-Berg: Wikileaks

Kuva Adlibriksen sivuilta.

Kertoo Wikileaksin taustoista sisäpiiriläisen silmin, ja syistä jotka johtivat Danielin ja Julian Assangen välirikkoon.

Tämä oli ihan pakko napata kirjastosta mukaan kun se niin osuvasti osui silmiin. Olen halunnut lukea tämän jo pitkään, mutta olen onnistuneesti unohtanut koko kirjan olemassaolon. Nyt se on luettu ja jo palautettukin kirjastoon lepäämään. Unohdin ottaa kuvan kirjan kannesta, joten piti lainata kuva Adlibriksen sivuilta.

Pidin aloituksesta, jossa ensin kuvaa sitä hetkeä kun välirikko oli jo tapahtunut ja siitä sitten vasta aloitti kertomaan Wikileaksin tarinaa alusta loppuun. Ehkä hieman jäi häiritsemään Danielin oma motiivi tämän kirjan kirjoittamiseen, koska pienesti paistoi joissain kohdissa katkeruus läpi. Eihän sitä toki voi ihmetellä, että häntä vähän ärsyttää kun Julian tuntuu olevan todella erikoinen ja narsistikin vielä, mutta niin. Ja siitä pidin, että Daniel nyt ainakin elää Wikileaksin periaatteiden mukaan ja julkaisee tietoja miten Wikileaks toimii. Tosin, tässäkin hieman ihmetytti kun kertoi aika tarkkaan järjestelmän tietoturvariskit ja haavoittuvuudet. Olisikin mukava tietää onko sivustolle tehty millaisia hyökkäyksiä kirjan julkaisun jälkeen ja onko niistä ollut huomattavaa haittaa. Joka tapauksessa jäi ihan hyvä maku tästä.

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Kertoo Iranilaisesta perheestä jotka muuttavat Ruotsiin. Elämää maahanmuuttajana.

Hävettää myöntää, mutta tämä kirja oli ihan pakko jättää kesken. Yritin jopa sivulle 220'ish asti antaa tälle mahdollisuuden sen hyvän aiheen vuoksi, mutta ei. Oli luovutettava. Olen lukenut sen toisen osan Toista maata joka oli sitten taas mielestäni ihan jees. Jos olisin tämän tarinan alkuosan lukenut ensin, niin olisi salettiin jäänyt toinen ostamatta ja lukematta.

Jotain tuosta puuttuu. Ja on sekava. Tiedän että kirjailija varmasti yritti joka luvussa kirjoittaa kulloisenkin tarinan kertojan roolissa, mutta mielestäni ei mennyt kyllä ihan putkeen tämä. Jotenkin tökähtävää. Suoraan sanottuna myös olin pitkästyä kuoliaaksi hitaasti kärsien sivu toisensa jälkeen. Tylsääääää.

painovalmis pdf

Nyt on Farkkulehti lähetetty painoon ja voi taas keskittyä olennaiseen. Eli kirjojen lukemiseen.

Ai niin, mutta sitähän olen tehnytkin. Enihau. Nyt voi sitä tehdä paljon paremmalla omallatunnolla. Tai jotain.