sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

K.M.Peyton: Kuolema joella


No huhhuh. Jopas oli tylsä ja ankea ja mitäänsanomaton ja ihan kaikkea mahdollista huonoa mitä kirjasta voi sanoa. Oikein ärsyttää kun tulikin luettua näin tylsyyden huippu. Olisinhan toki voinut jättää kirjan kesken, mutta sehän nyt ei käy päinsä. Paitsi muutaman kirjan kohdalla on ollut pakko luovuttaa aikoinaan, mutta tämän luin väkisin, koska ajattelin että ehkäpä jossain kohtaa edes tulisi vastaan etäisesti hyvä kohtaus tai juonen käänne. Mutta ei. Samaa puuduttavaa menoa alusta loppuun. Huoh. Henkilöt eivät olleet kiinnostavia. Kieli ei ollut kiinnostava. Juoni ei ollut kiinnostava. Paikat eivät olleet kiinnostavia. Mikään tässä kirjassa ei ollut kiinnostavaa. Todella sääli. Olen surullinen ja pettynyt. Inhoan tätä tunnetta. En halua yhdenkään kirjan jättävän itseeni tällaista merkkiä. Enkä osaa tästä kirjasta mitään tämän enempää edes sanoa. Ei tästä ole mitään sanottavaa. Tylsä!

Dan Brown: Inferno


Miten sitä aina unohtaa Dan Brownin uskomattoman kyvyn kehittää todella hienon juonen taidehistorian ja symbolien ympärille. Mikä parasta, taustatyö on aina tehty niin huolella että sitäkin aina hämmästelee lukiessaan. Ihastuin todella paljon Da Vinci koodiin silloin aikoinaan, mutta muita Dan Brownin kirjoja en muistakaan niin hyvin. En oikeastaan edes muista lukeneeni muita kuin Da Vinci koodin ja Meteoriitin. Joista ainoastaan Da Vinci koodi on jäänyt mieleen todella mielenkiintoisena. Nyt Infernon myötä muistin taas ihastukseni ja nyt pitää kyllä ryhdistäytyä jälleen ja lukea muutkin Brownin kirjat. Infernoakin lukiessa tuli ihan mieletön hinku päästä Firenzeen tutkimaan kaikkia paikkoja, joissa Langdon seikkaili. Mutta ehkä nyt tähän kohtaan tyydyn vaan surffailemaan interwebin suuressa maailmassa koskien näitä paikkoja.

Juoni eteni mukavanoloisesti eikä jääty kuin ehkä ihan alussa jumittamaan omasta mielestäni vähän liikaa Langdonin muistinmenetyksen pariin. Toki ymmärsin, että se on todennäköisesti eräs juonen kantavista voimista, joten en siitä sen enempää murehtinut. Juoni oli herkullinen, vaikkakin petyin ihan jumalattomasti erään asian paljastuttua ja tuumasin, että tyhmää. Onneksi sentään lopussa tilanne selvisi ja parani, joten pystyin taas olemaan ihan iisisti asian kanssa. Mutta hetkellisesti olin sitä mieltä, että oli ihan dorka käänne. Ja mikä ihan parasta, ei kirja loppunutkaan ihan siten miten sen kuvitteli koko ajan loppuvan. Erittäin miellyttävä poikkeama.

Tämä kirja oli myös siinä mielessä itselleni erikoinen, että lainasin tämän naapurilta. En siis ostanut sitä, vaan tartuin tilaisuuteen ainoastaan lukea kirjan laittamatta sitä omaan kirjahyllyyni. Se oli outoa. Joskus toki käyn kirjastossa ja sinnehän pitää kirjat aina palauttaa, mutta joltain muulta lainaaminen on minulle vierasta. En tiedä miksi. Tartun kyllä toistekin tilaisuuteen jos jollakin vaan on sellainen kirja jonka haluan lukea eikä sitä itselläni vielä ole. Omassa ystäväpiirissäni vaan on harvinaisen vähän tällaisia kirjanistejä, jotka itselleen kirjoja ostelevat, niin nuo tilaisuudet on suht vähissä.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Glenn Greenwald: Edward Snowden - Ei pakopaikkaa


Mielenkiintoinen kirja. Kerrassaan kiehtova. Olen mielenkiinnolla seurannut tätä Edward Snowden kohua alusta asti ja oli todella mukavaa lukea miten kaikki sai alkunsa ja vähän enemmän taustoja. Alku oli ehkä turhan junnaavaa, mutta parani koko ajan. Itse nostan hattua sekä Snowdenille että Greenwaldille, että uskalsivat paljastaa mitä NSA puuhastelee ja miten hallitus puhuu täyttä paskaa kansalle. Ettei mukamas normijamppojen dataa kerätä millään lailla in my ass. Olen täysin samaa mieltä Greenwaldin kanssa siitä, että mitä enemmän dataa kerätään ihan kaikista, niin sen vaikeampaa on siitä massasta seuloa ne mahdolliset terroristit esiin. Ja eiköhän terroristitkin (ainakin todella suuri osa) ole jo sen verran iiteen parissa pyöriskelleet, että osaavat käyttää salattuja kanavia suunnitelmiinsa. Olisi mielenkiintoista tietää mikä tämän kaiken on saanut alkamaan. Ettei enää välitetä perusjamppojen perusoikeuksista. Käytettiinkö 9/11 vaan tekosyynä vai onko oikeasti niin, että kuvittelevat saavansa terroristit tehokkaasti kiinni tällä menetelmällä.

Itse elän vahvasti iiteemaailmassa ja elämästäni saisi varmaan aika hyvän kuvan yhdistelemällä palasia eri lähteistä. Ja jos NSA:ta tai ketään muuta valvontakoneistoon kuuluvaa organisaatiota kiinnostaa se osa elämästäni jonka jaan digitaalisesti, niin minulle ihan sama. Eli jos haluavat tietää mitä mieltä olen luetuista kirjoista tai katsoa ottamiani kuvia tai lukea mitä kuulumisia olen ystävilleni kertonut sähköpostin välityksellä, niin ihan fain. Samat tiedot tosin olisivat saaneet jos olisivat ottaneet minuun yhteyttä ja kysyneet. Jos oikeasti suunnittelisin jotain joka ei kestäisi päivänvaloa, niin en kai minä nyt mitään digitaalisia jälkiä jättäisi itsestäni sen osalta. Eli ihan aikuisten oikeasti NSA:lla olisi tiedossaan vain ja ainoastaan tuo minun perusjampan digitaalinen elämäni joka ei ole millään muotoa kiinnostava. Ja silti. Having said all that, minua ärsyttää suunnattomasti kun ihan joka puolella interwebbiä sanotaan miten Sinun Yksityisyytesi on meille tärkeä emmekä luovuta tietoja kolmansille osapuolille. Niin. Ei se ärsytä että tuota viljellään, vaan se ettei se pidä paikkaansa. Ainakaan useimpien isompien yksityisten Amerikkalaisten firmojen kohdalla.

On hienoa, että Snowdenin kaltaisia ihmisiä on olemassa ja että pilasi oman elämänsä kertoakseen ihmisille mitä tapahtuu. Toivottavasti hän pystyy rakentamaan hyvän elämän jossain muualla vaikkei todennäköisesti ikinä enää tule pääsemään kotimaansa kamaralle. Tai jos pääsee, niin passitetaan suoraan vankilaan, jossa saa varmasti kovemman tuomion kuin suurin osa murhaajista. Joka on todella järkevää. Saat siis tappaa viattoman ihmisen ennemmin kuin paljastat valtion pikku salaisuuksia. 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Viljami Puustinen: Kingston Wall - Petri Wallin saaga


Olen kyllä kuullut Kingston Wallista, aika monet ovat, enkä itse ole poikkeus. En tosin koskaan ole kuullut heidän musiikkiaan, mutta bändi on nimenä tuttu. Ostin siis kirjan pelkästään mielenkiinnosta tämän bändin historiaa kohtaan. Ja olikin hyvä ostos. Puustinen on tehnyt ison työn haastattelemalla ihmisiä Petri Wallin lähipiiristä jonka jälkeen on koonnut näistä kronologisesti etenevän hienon tarinan suuresta persoonasta, joka teki ultimaattisen ratkaisun.

Kirja itsessään ja myös Petri Walli persoonana on erittäin mielenkiintoinen. Miten jotenkin hienoa kun miehessä yhdistyi luovuus ja bisneshenkisyys, joka usein nähdään samassa paketissa jotenkin outona ja epäaitona. Walli mitä ilmeisimmin tiesi tarkkaan mitä halusi ja vei bändinsä suuriin sfääreihin juurikin tuon peräänantamattomuuden voimalla. Persoonana vaikutti olevan mielenkiintoinen ja monitahoinen. Olin surullinen kun niin suuri persoona kaikessa herkkyydessään "joutui" henkisyyden kultin johtohahmon pauloihin. Toki, olihan siinä varmasti huumeillakin osuutta asiaan, mutta onhan se tosi surullista kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Nostan hattua Petri Wallille kun uskoi ihan täysillä omaan juttuunsa ja jätti kommentit omaan arvoonsa, vaikka mistä sitä tietää miten koville mikäkin paha kommentti otti. Miten moni rockpiireissä uskaltaisi niin avoimesti hurahtaa houseen/tranceen ja vielä ottaa sieltä omaan bändiinsä twistejä. 

Kirjassa oli myös muita todella mielenkiintoisia asioita, kuten se, että Petri Wallin setä Osmo Walli on suunnitellut Stockmannin logon. Mukavaa nippelitietoa, josta tällainen wannabe-graafikko pitää kovasti. Tai että Eppu Walli oli yksi harvoja tatuoijista koko Suomessa 90-luvun alussa. En ole tullut edes ajatelleeksi ettei tuolloin vielä tatuointistudiot olleet yleisiä, enemmänkin harvinaisia. 

Se on hieno asia miten Petri Wallin saagaa pidetään yllä ja kiitän Viljami Puustista kun kirjoitti tämän hyvin silmiä avaavan kirjan kyseisestä saagasta. Kiitos. 

Emily Bronte: Humiseva harju


Tuntuu todella oudolta etten ole aiemmin lukenut tätä klassikkoteosta, mutta toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jotenkin aina jännittää näiden lukeminen, koska muutaman klassikkoteoksen kohdalla on käynyt todella köpelösti. Ei ollut juurikaan odotuksia tämän suhteen statuksestaan huolimatta, joka saattoi olla hyvä asia. Eniten tässä teoksessa hämmästyttää se, että kirjailija on onnistunut luomaan kahden talon väestä hienot kuvaukset vaikka itse ei juurikaan omasta talostaan poistunut. Esikoiskirjailijaksi, nuoreksi tytöksi, mielestäni erittäin mahtava suoritus. Mitä hänestä olisikaan tullut ellei olisi menehtynyt.

Pidän suuresti näistä historiallisista romaaneista ja vaikka tämän aihepiiri oli jokseenkin todella rajoittunut, niin silti pidin tavasta, jolla Bronte kuvaili kaikkea ja kaikkia. Tuntui, että pääsin todella hyvin hahmojen sisään ja varsinkin maisemat sain maalattua elävänä eteeni.  Toki jotkut asiat ja hahmot tuntuivat todella oudoilta ja övereiltä, mutta niinä hetkinä piti aina muistaa ettei ole kyse nykyajasta ja tuolloin asiat olivat eri tavalla.

En voi sanoa, että kirja piti otteessaan tai edes, että olisin pitänyt tästä näinkään paljon ellei kyseessä olisi klassikko, mutta kuitenkin ihan kelpo kirja. En tästä juuri mitään muuta edes osaa sanoa. Kelpo, jonka luki ihan mielellään.