torstai 5. syyskuuta 2013

pururadalta haudan trimmaushommiin

Minkä ihmeen takia ihmislapsi haluaa rääkätä itseään juoksemalla? Varsinkin kun ihmislapsi on peruskunnoltaan ihan jees, mutta vähänkin isompi buusti kropalle tuottaa aivan mielettömiä hyperventilaatioita ja todella kipeitä lihaksia? No, ehkä siksi että nuo viimeksi mainitut asiat eivät enää tapahtuisi. Hyvää se tekee. Aloitella juoksuharrastusta joka vielä tässä vaiheessa muistuttaa enemmän lönkyttelyä kuin oikeaa juoksua. Tai edes hölkkää.
Pururata, täällä
löntystely tapahtuu

Pururadan varrella on myös
WIP-maja puussa

Vettä pitää juoda vähintään 1,5l/pv. Ei ole ihan
helppoa tädille joka ei yleensä juo edes desiä.

Oma kukkapenkki saa nyt levätä. Menee talviunille, koska ei vaan osaa tehdä sille mitään. Puutarhavälineet pääsi silti vielä hommiin. Perheen jo kauan sitten edesmenneen koiran hautaa trimmaamaan. Ei kasva enää puuta keskellä hautaa eikä ole rikkaruohoja. Hieno. Hän jääköön myös talviunille nyt hyvillä mielin. Hän. Siis koira siellä haudassa. 
Hanskat haudalla

Kyllä nyt kelpaa Lulun levätä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti