Tommi Kinnunen: Lopotti

Odotukset olivat aika korkealla, koska Neljäntienristeys oli hieno. Hienosti rakennettu tarina, läpileikkaus monesta sukupolvesta. Lopotti jatkaa siitä mihin Neljäntienristeys loppui. Odotuksiin ei ihan ehkä vastattu, mutta ihan mukavanoloinen lukukokemus oli tämäkin. Neljäntienristeyksestä oli vaan sen verra aikaa, että kesti tovi jos toinenkin ennen kuin pääsin Lopottiin sisälle. Sen arvoisella tavalla siis. Onneksi tarinassa aina välillä palattiin hienotunteisesti ja vähäeleisesti "viime kirjassa tapahtunutta" tyylisesti Neljäntienristeykseen, jotta sai taas punaisesta langasta kiinni.

Kappaleet olivat lyhyitä ja pari poikkeusta lukuunottamatta tajusi heti ensimmäisestä sivusta alkaen kenen tarinassa ollaan menossa. Yllättävän sujuva tuo ajasta toiseen hyppiminen vaikkakin jotkut tapahtumat menivät minulta hujauksessa ohi. Tiedä sitten oliko tarkoituksella noin. Ehkä. Jotkut asiat myös muutti ikäänkuin muotoaan tarinan lopussa enkä nyt oikein ole varma pidinkö niistä lopullisista muodoista vai en. Enkä tiedä mistä johtui, mutta en löytänyt kahden päähenkilön välillä sitä voimakasta yhteyttä, joka kuvattiin tässä olevan. Sokean ja homon keskinäinen suhde jäi mielestäni vajaaksi. Siitä kyllä propsit, että Kinnunen on osannut kuvata sokean elämää sen verran uskottavasti, että tällainen maallikko ainakin osti sen kuvan.

Markus Ahonen: Sydämenmurskajaiset

Ensin on taas annettava krediittiä kirjan kannesta. Se on rouhea. Se on hieno. Se tuntuu ja näyttää kivalta. Toisiinsa mätsäävät värit, ei liian räikeät vaan juuri sopivat. Kuvio jonka vasta hetken tutkittuaan huomaa olevan kasvot. Aihiolakattu "verkkokuvio". Arvostan tällaista panostamista kovasti. Siitä on mukava lähteä liikkeelle. Matkalle, jonka kirjailija tarjoaa.

Alussa ei vielä häirinnyt yhtään kun edettiin vaihtelemalla aikakausia. Pysyin kyllä kärryillä missä ajassa kulloinkin mentiin, mutta sitten jossain vaiheessa olisin halunnut vaan nopeuttaa asioiden yhteenkutomista. Olin suorastaan närkästynyt kun en voinut kiirehtiä lukemista, jotta olisin saanut selville murhaajan ja miten kaikki liittyy yhteen. Luulin tietäväni jo aikaisessa vaiheessa kirjoittajan, mutta siinäkin piili iso yllätys. Murhaajan arvasin itse asiassa jonkin verran aikaisemmin, mutta kirjoittaja, se meni kyllä vihkoon. En koskaan kirjaa lukiessani yritä tietoisesti arvailla, mutta kyllä sitä aina alitajuntaisesti aivot tekee hommia jotta saisi selville jotain.

Kirjan loputtua olin hämmentynyt. En osannut yhdistää joitain asioita ollenkaan. Nerokasta. Nyt kun tiedän lopputuloksen, niin täytyy uudestaan lukea tämä kirja. Ihan vaan koska jäi häiritsemään miten olenkin näin pihalla vaikka keskityin ihan tosissani lukemiseen ja annoin tarinan viedä mukanaan. Kuten aina varsinkin dekkareita lukiessani. Ei näissä voi antaa sivujen soljahdella ohi. Muuten tipahtaa kärryiltä. En edelleenkään tosin oikein yhdistä peliä (jossa on punainen pallo, musta pallo ja irtokiviä) kunnolla vaikka toisaalta voin arvata sen merkityksen. Siihenkin toinen lukukerta varmaan antaa vastauksen.

Markus Ahonen on tämän kirjan myötä Suomen vastine Jo Nesbolle. Varsinkin Harry Hole-sarjan juonenkäänteet ja nerokkaat rakenteet tuovat esiin yllätyksiä, jotka saavat minut hämmästymään. Niin kävi tässäkin. Samanlainen "mitä hittoa"-fiilis kun paljastui, että se jota pidin itsestäänselvyytenä olikin väärin. Se on aina hyvä asia kun kirjailija saa minut hämmästymään. Toivon vaan, että Ahonen ei tule tämän enempää tulevissa kirjoissaan kikkailemaan. Tämä määrä oli juuri hyvä, mutta yhtään enempää ei saa olla. Tai jos on, niin pitää uskaltaa vetää sitten Helsinki12 tyyliin by Tuomas Vimma täysin överiksi ja sitten menisikin jo eri tyylisen kirjan puolelle.

Hyvä oli. Nautin suuresti. Kiitos Markus Ahonen.

http://www.adlibris.com/fi/kirja/sydamenmurskajaiset-9789510420058