maanantai 28. huhtikuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito


Minulta meinasi mennä Kirjan ja Ruusun päivä täysin ohi töiden takia ja harmittelinkin jo, että minulta jäisi nyt kokonaan tämä kirja saamatta. Minun onnekseni tilanne olikin sellainen, että kirjaa sai vielä seuraavanakin päivänä, joten tietysti oli kirjakauppaan mentävä. Kyllä. Ihan vain tämän kirjan takia. Toisaalta kyllä komppaan heitä jotka sanovat, että tällainen kolmen päivän tarjous on ihan dorkaa, mutta tällä kertaa olin vaan onnellinen. Tosin, toivon silti, että ensi vuonna palataan ruotuun ja kirjaa saa vain yhtenä päivänä.

Se siitä. Nyt itse kirjan pariin. Kuten todettu aiemminkin, olen suuri Härkös-fani ja tartun näihin kirjoihin suurella innolla. Pidän suuresti Anna-Leenan tavasta ja tyylistä kirjoittaa. Mitään suodattamatta, hyvässä ja pahassa. Tarinoista löytyy usein jotain tuttua ja suuria oivalluksia. Pidin kyllä tästäkin pläjäyksestä, mutta tällä kertaa hämmästys oli suuri, koska en nauranut kertaakaan ääneen. Jäi jotenkin vaisu fiilis. Se oli pieni pettymys. Niinpä. Ne suuret odotukset. Vaikea täyttää. Olen iloinen, että Anna-Leena tämän kirjoitti, mutta hieman jäi sellainen fiilis, että ihan pienesti olisi väkisin tehtyä. Ei sillä, hauskahan oli lukea, mutta kuitenkin.

Nyt odotan, että Anna-Leena palaa ruotuun ja kirjoittaa kirjan, joka saa minut nauramaan ääneen.

Kati Hiekkapelto: Suojattomat


Wannabe-graafikko minussa kehrää kun näen, että Suojattomat ulkoasu mätsää Kolibrin ulkoasuun. Oih. Kirjahyllykin on näiden osalta nättinä kun näkee yhdellä silmäyksellä, että tässä on vierekkäin samaa sarjaa.

Täytyy myös sanoa, että pidin tästä ihan yhtä paljon kuin aiemmastakin osasta. Eli menee kategoriaan ihan jees. Viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan sellainen josta jäisi hirveästi muistikuvia. Ehkä tässä oli hieman liikaa jankattu päähenkilön Suomen diggaamista ja miksi diggaa ja miten diggaa ja mistä diggaa. Eipä siinä, kyllä itsekin diggaan Suomesta, mutta vähempikin riittäisi. Ja vähempi olisi myös riittänyt urheilusta ja liikkumisesta ylipäätään. En oikein tajunnut miten ne liittyivät tarinaan, paitsi ehkä sillä, että hiihtoretket olivat päähenkilölle aikaa ajatella. Ja ehkä sillä rakennettiin osaltaan henkilötarinaa. En tiedä, mutta silti olen sitä mieltä että vähempi riittäisi.

En oikein osaa tästä muuta sanoa, paitsi ehkä sen, että oli ihan mukavansorttinen lukupläjäys.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Markus Ahonen: Jäljet


Ensin pitää sanoa, että pidän ihan älyttömästi Markus Ahosen tavasta kirjoittaa ja maalata kuvaa Helsingistä ihan kuin itse siellä kävelisi parhaillaankin. Jäljet vaan taisi tulla luettua liian nopeasti Palavan sydämen perään, ja siitä syystä jäi ehkä snadisti etäiseksi tai ellei etäiseksi, niin ainakin kakkoseksi. Pidin kyllä myös tästä, mutta oli liikaa samoja elementtejä, ei kuitenkaan tarpeeksi ja erottuvasti, jotta olisi sävähdyttänyt samalla tavalla kuin mitä Palava sydän teki. Ja tässä mentiin vähän sellaiselle tasolle, josta en niin välitä. Hieman yliluonnollista, uskonnolliseen päin kallellaan olevaa tatsia, joka jää minulle samalla tavalla etäiseksi kuin mitä poliittiset juonenkäänteetkin tekee. En siis väitä ettäkö tämä olisi huono. Ei missään nimessä. Oli hieno lukukokemus ja ahmaisin kirjan siinä missä Palavan sydämenkin, mutta ei mennyt sen edelle.

Hahmot on hienosti rakennettu ja pidän varsinkin Isakssonista plus niistä muista päähenkilöistä tässä sarjassa. Oli jotenkin herttaista lukea miten Isaksson on löytänyt rakkautensa, joka vastaa samalla intensiteetillä takaisin. Ehkä hieman jäätiin liikaa jumiin siihen tragediaan, joka heitä oli kohdannut, mutta toisaalta ajattelin, että näinhän se taitaa mennä tuollaisessa tapauksessa muutenkin. Eli ehkä parempi näin, koska muutenhan olisin varmasti nillittänyt siitä miten nopeasti ja tunteettomasti he tuosta yli pääsivät.

Oli myös jännä huomata miten olin toisaalta onnellinen Ilpon puolesta, että pääsi jaloilleen Palavan sydämen jäljiltä, mutta toisaalta hämmennys oli suuri. Ihan siitä syystä, että mentiin ainoastaan muutama vuosi eteenpäin niistä tapahtumista ja oli vapaalla jalalla ilman suurempia vaikeuksia liikkua. Hyvä silti hänelle. Olihan Ilpo nyt aika ressukan oloinen, eikä tarvitse yhtään lisää harmeja. Vaikka aika kovasti harmia aiheutti myös itse. Tai ellei harmia, niin ainakin surua.

Hienosti kyllä Ahonen on ottanut nippelitiedoistaan selvää, joita ei näin tavallisena tallaajana edes mieti. Vaikka mistä minä tiedän pitävätkö nippelit paikkaansa vai ei, mutta sillähän ei ole mitään väliä. Pääasia, että kirjailija osaa vakuuttaa ja lukijasta tuntuisi siltä, että lukisi faktaa. Tosin, luulen, että tässä tapauksessa nippeli on faktaa. Tiedä sitten mistä moinen mielikuva päähäni syntyy. Ehkä siitä, että kirjailija vaikuttaa symppikseltä ja perusteelliselta taustatyössään. Tämä olettamus siis täysin mutu-tuntumalta.

Ehkä seuraavaksi Ahonen kehittää tarinan jostain ihan muusta ja jättää Isakssonin hetkeksi lepäämään. Tyyliin Riikka Pulkkinen goes Iiris Lempivaaran levoton sydän.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kate Morton: Paluu Rivertoniin


Tästä kirjasta onkin vaikea sanoa yhtään mitään. Mitä sanoa kirjasta, joka ei säväyttänyt eikä inhoittanut millään tasolla. Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka vaan lukee ja sen jälkeen vaan laittaa hyllyyn. Toisaalta, nämä on niitä, joita kannattaa pitääkin hyllyssä, koska mitään muistikuvia lukemisesta ei aivoista löydy kun sen joskus bongaa hyllystään. Sain tämän eilen illalla luettua loppuun, mutta silti minulla on hyvin vähän sanoja kuvaamaan tätä. Pidin kyllä kovasti kun kertojana oli vanhus, joka palasi nuoruuden muistoihinsa. Pidän kovasti historiasta ja tykkään kovasti kuunnella iäkkäiden ihmisten muisteluita mistä milloinkin. Silti, tässä oli jotain tosi blaah. Tai ainakin jotain sellaista, joka ei saanut minua mukaansa. Tämän enempää en tästä saa edes kirjoitettua. Tulipahan luettua.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Markus Ahonen: Palava sydän

Kuva: Elisa Kirja
No niin, nyt on kannenkin kuva kohdillaan ja sopii kirjan nimeen enemmän kuin hyvin. Myös sisältöön. Kirjan sisältöön siis. Meduusan kohdalla kritisoin (mielestäni ihan aiheesta) kirjan kantta, joten nyt oli kyllä iloista nähdä, että tämä kansi on juuri eikä melkein. Söin myös sanani eKirjojen suhteen, mutta minulla on hyvä syy. Minun piti saada tämä kirja nopeasti, koska Isaksson-sarjan kolmas osa odottaa pääsyä lukulistalleni. Se on muodossa e, joten oli hyvää harjoitusta tämä sille. En edelleenkään nauti eKirjojen lukemisesta, mutta kyllähän se siinä menee kun pitää taukoja ettei lähde ajatus harhailemaan. Ajatus kun saattaa yhtäkkiä löytyä vaikka Liferayn opettelun saloista, joka ei ole suotavaa silloin kun yrittää lukea kirjaa. Mutta nyt asiaan.

Annoin itselleni armollisesti aikaa kirjan lukemiseen pääsiäisen yli, mutta tämä todella piti otteessaan sen verran hyvin, että luin sen yhdessä päivässä. Vaikkakin jouduin pitämään taukoja. Pidin tästä ihan todella paljon ja tässä oli juurikin sitä viihdearvoa jota dekkareilta haen ja janoan. Vaikka tässä ei ollut sellaisia yllätysmomentteja mitä oli Meduusassa, niin silti pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Juoni oli soljuvaa ja kerronta enemmän kuin sujuvaa. Nautin tämän lukemisesta suuresti ja odotan kolmatta innolla. Vaikkakin hieman jännittäen, koska tämä nyt oli näinkin maistuva lukukokemus.

Kirjassa oli parikin pientä juttua, jotka sai minut kovasti hymyilemään. Ensinnäkin nimi Ilpo. Se tuo hymyn kasvoille sisäpiirin läpän vuoksi, jota ollaan ex-kollegoiden kanssa viljelty. Ilpo on kuvattu juurikin sellaisena ilpona, josta läppäkin on. Sitten aika lopussa mainittu Faith No Moren Epic ja kyseinen musiikkivideo. Ei voisi enempää nappiin mennä. On sitten Markus Ahonen valinnut sellaisen kappaleen, joka on ehdoton ykkönen minulle. Pääsi kärkeen teinityttönä kun näin musiikkivideon ja kuulin kappaleen ensimmäisen kerran. Siellä on kappale pysynyt enkä usko, että sieltä mihinkään tippuukaan enää.

Jos jotain kritisoitavaa pitäisi hakea, niin hieman minulle jäi etäiseksi mitä Ilpon iskälle oli ihan todella tapahtunut, joka ilmeisesti on toiminut triggerinä kaikelle, mutta yllättävää kyllä ei haitannut sen enempiä kokonaisuutta. Hyvä kokonaisuus. Kerrassaan.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Erik Axl Sund: Varistyttö


Tuumasin ensin etten halua enkä aio lukea tällaista kirjaa, joka kertoo lapsiin kohdistuvasta raa'asta väkivallasta. Ei niin, että pitäisin kehenkään kohdistuvaa raakaa väkivaltaa mitenkään kiehtovana tai muutenkaan sellaisena aiheena, että se saisi minut vahvasti haluamaan ostamaan kirjaa. Silti jotenkin lapsiin kohdistuva on omassa mieleni sopukoissa hyvinkin ahdistava ja fyysisesti kipuna tuntuva aihe. Johtunee siitä, miten välillä näen kauhukuvia siitä, että omalle lapselleni tapahtuu joskus jotain niin kamalaa ettei sitä äitinä kestäisi menettämättä mielenterveyttään. Mutta niin. Enihau. Luin siis monia arvosteluita erinäisistä blogeista tästä kirjasta ja päädyin silti tilaamaan tämän. Pelkäsin jo valmiiksi, että joudun jättämään kirjan kesken tai että itken silmät päästäni tätä lukiessa.

Pelko oli turha. Ehkä johtui siitä miten taas nuo ennakkoarvostelut vaikuttivat minuun. En väitä etteikö tässä olisi ollut itseäni järkyttäviä kohtia, mutta ei ne ollut ihan sitä luokkaa jotka olisivat saaneet ihoni sykkimään inhosta tai järkytyksestä. Ja sitä pelkäsin kaiken ennakon jälkeen. Enkä ollut ollenkaan pahoillani tästä. Ensimmäinen puolikas oli todella mukaansatempaava, mutta se toinen puolikas oli jo hieman enemmän blaah. Oli ihan liikaa tungettu kaikkea sälää mukaan ja vieläpä sitten paljastettiin eräskin iso asia, joka oli kaikkea muuta kuin hyväksi juonelle. Ja olin jopa kyseistä käänteestä ihan pettynyt, että jopas oli tyhmästi keksitty. Todella dorkaa ettenkö sanoisi.

En usko ostavani noita jatko-osia, koska tuo kirjan loppuosa ei saanut minua vakuuttuneeksi, että haluaisin tietää miten tarina jatkuu tai miten se päättyy. Todella sääli toisaalta, mutta toisaalta erittäinkin hyvä asia ettei tarvitse odottaa, että pääsee lukemaan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Onneksi sentään helpottaa se tieto, että tämä on fiktiivistä. Voisi olla eri ääni, ahdistus ja viha kellossa jos perustuisi tositarinaan.