Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: Et muuten tätäkään usko...

Eihän tästä voi kukaan olla pitämättä. Ihan samalla tavalla diggailin tästä kuin ensimmäisestäkin. Rouhea design, Metson aivan mielettömät valokuvat, Röyhkän hieno kertomustyyli, Haapasalon upea tarina ja vieläpä kirjan taitto joka tukee koko teosta. Ensimmäisessä osassa oli toki enemmän sykähdyttäviä asioita kuin tässä toisessa, mutta tämä oli yhtä hyvä hieman eri tavalla vain. Minähän pidän suuresti siitä kun kerrotaan kulissien takaista elämää. Kuten tässä kuvattiin suurimmalta osalta Haapasalon sarjojen taustoja. Ne on sitä kermaa, joka tekee kakusta erittäin maistuvaisen.

Tässä myös selvisi tyypistä paljon lisää, kuten se, että on ihan tarkoituksella brändännyt itsensä niin sanotusti tavalliseksi suomalaiseksi "juntiksi". Vastaiskuna venäläisten suureellisuudelle, jossa odotetaan, että hyvin menestyvät ihmiset näyttävät sen joka solullaan. En tiennyt, että tämä on ihan tarkoituksellista. Luulin, että Haapasalo nyt vaan on sellainen.

Kyllä kannattaa tämä kirja kotiuttaa jos on siihen mahdollisuus. Tämä on juuri sellainen joka kuuluu kirjahyllyyn pysyvästi.

Barbara Demick: Suljettu maa

Kylläpä oli hieno kirja. Pysäyttävä ja laittoi todella taas ajattelemaan miten hyvin meillä on asiat. Tosin, eihän meidän oloja ja Pohjois-Korealaisten oloja voida oikeen verrata, koska siellä hyvin harvat edelleenkään tietävät mitään ulkomaailmasta. Tässä kirjassa oli todella hienosti kuvattu Pohjois-Korealaisten tarinoita kuuden eri henkilön kautta. Kaikki henkilöt on päässeet Pohjois-Koreasta pois, joten ovat vapaita kertomaan tarinansa. Jokainen tarina oli omanlaisensa, mutta kuitenkin pitivät sisällään hyvin paljon samoja elementtejä. Uskollisuutta, epäuskoisuutta, pelkoa, hämmästystä, neuvokkuutta. Kaikkea tätä ja paljon enemmän.

Ehkä kaunein kaikista oli Mi-ranin ja Jun-sangin suuri rakkaustarina. Se sai minut huokailemaan ihastuksesta. Siinäpä on autenttista rakkautta julmissa olosuhteissa. Ja kaiken kokemansa jälkeen he tapasivat toisensa Etelä-Koreassa <3 En kerro tästä enempää, koska en halua spoilata keneltäkään lukukokemusta.

Omasta mielestäni surullisin kaikista oli Tohtori Kimin tarina. Ehkä siksi mitä kaikkea hän joutui lääkärinä kokemaan ja näkemään. Ei toivoakaan, että olisi pystynyt auttamaan puutteiden takia vaikka siihen olisi ollut muuten mahdollisuudet. Miten kamala tunne se onkaan kun tietää pystyvänsä, mutta siihen ei ole työkaluja. Kamalaa.

Suosittelen lämpimästi. Todella hieno.

John Grisham: Lakimiehet

Huomenna (tai oikeastaan tänään) on lukurauhan päivä, joten mikäpä sen mukavampaa kuin kirjoittaa nämä lyhyet arviot edes muutamasta kirjasta joita olen viime näkemästä lukenut. En varmaan ihan kaikista saa postausta aikaiseksi tältä istumalta, mutta kuitenkin.

Kylläpä valitsin tylsän kirjan vuoden ensimmäiseksi. Ei päässyt oikeastaan missään vaiheessa mihinkään lentoon ja jurnattiin vaan samojen tylsien aiheiden ympärillä. Blääh. Oikein harmittaa kun näin pääsi käymään. En ole koskaan ollut mikään suuri John Grisham fani, mutta olen toki aina pitänyt jonkinlaisessa arvossa miestä. Nyt tosin tämän kirjan jälkeen arvostus hieman laski. Oli tylsä. Ei mitään mainitsemisen arvoista. Odotin vaan koko ajan milloin luen viimeisen rivin ja saan laittaa kannen kiinni. Sitten kun se aika koitti, että sain näin tehdä, mieleni keventyi ja tyhjentyi tämän kirjan osalta. Joten tämän enempää ei tästä tylsän tylsästä kirjasta irtoa.

Vuoden ensimmäisen kirjan olisi pitänyt olla upea. Mahtava. Tai edes keskinkertainen. Olisin halunnut aloittaa kirjavuoden räjähtävästi, mutta toisaalta, odotan innolla sitä räjähtävää kirjaa joka jossain vaiheessa vuotta varmasti ilmaantuu.