sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: Et muuten tätäkään usko...


Eihän tästä voi kukaan olla pitämättä. Ihan samalla tavalla diggailin tästä kuin ensimmäisestäkin. Rouhea design, Metson aivan mielettömät valokuvat, Röyhkän hieno kertomustyyli, Haapasalon upea tarina ja vieläpä kirjan taitto joka tukee koko teosta. Ensimmäisessä osassa oli toki enemmän sykähdyttäviä asioita kuin tässä toisessa, mutta tämä oli yhtä hyvä hieman eri tavalla vain. Minähän pidän suuresti siitä kun kerrotaan kulissien takaista elämää. Kuten tässä kuvattiin suurimmalta osalta Haapasalon sarjojen taustoja. Ne on sitä kermaa, joka tekee kakusta erittäin maistuvaisen.

Tässä myös selvisi tyypistä paljon lisää, kuten se, että on ihan tarkoituksella brändännyt itsensä niin sanotusti tavalliseksi suomalaiseksi "juntiksi". Vastaiskuna venäläisten suureellisuudelle, jossa odotetaan, että hyvin menestyvät ihmiset näyttävät sen joka solullaan. En tiennyt, että tämä on ihan tarkoituksellista. Luulin, että Haapasalo nyt vaan on sellainen.

Kyllä kannattaa tämä kirja kotiuttaa jos on siihen mahdollisuus. Tämä on juuri sellainen joka kuuluu kirjahyllyyn pysyvästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti