syntymäpäiväkortti ystävälle

Syntymäpäiväkortti Ystävälle. Sydän on netistä impattu ilmaiskuva ja fontin
kanssa on sama juttu, vaikka viivakoodin tekeminen ei nyt vaikeaa olekaan.
Idea oma, toteutus oma. 

it ella goes lapaset

Laitetaan nyt nämäkin tänne tuon kirjaputken jälkeen. Eli lapaset, jotka neuloin ystävälle uuden työpaikan kunniaksi. Meni Itellalle duuniin, josta tietysti piti vääntää tuo it ella. Menee ikäänkuin iiteehommiin höystettynä muilla jutuilla ja on tyttö, joten mikäpä muukaan tuosta nimestä tulee paitsi iitee ja ella. Hahhah. Olenpas hauska. Mutta oli kivaa suunnitella näitä ja vielä kivempaa oli kutoa. Ja tietysti koska kyseessä on Itellan työntekijä, niin lapasethan lähetettiin postin mukana kera onnittelukortin. Oli hienoa päästä yllättämään ja saada iloa tihkuva viesti kun paketti oli ehtinyt perille.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 2. sairaus

Aivan kuten ensimmäisessäkin osassa, en tiedä pidänkö vai inhoanko tuota tarinankerronta muotoa, jossa pompitaan nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Enkä sitä, että heti kärkeen aloitetaan siitä mitä tulee tapahtumaan kirjan viimeisessä osassa. Tässä kuitenkin tiesin jo mitä odottaa eikä se niin enää tuntunut häiritsevältä. Tosin, eipä se ensimmäisessäkään nyt niin pahalta tuntunut. Ehkä jopa pidin siitä. En tiedä. Tämä osa kyllä valoitti vielä enemmän tietysti kaikkea ja pidän suuresti, että tästä on tehty kolmiosainen kirja. Olisivat varmasti mahtuneet yhteenkin, mutta tästä saa enemmän irti. Jotenkin. Tai näin itsestä tuntuu. Yllättävän hyvin on pysynyt muistissa ensimmäisen osan tapahtumat vaikka monta kirjaa on välissäkin jo luettu. Hyvin kirjoitettu, jotta ehtii muisti mukaan.

On todella kamala ajatella, että vielä 30 vuotta sitten homoja pidettiin yhteiskunnan hylkiöinä ja sellaisina, jotka omalla toiminnallaan ansaitsevatkin saada AIDS:in. Voin kuvitella, että jos Ruotsissa on ollut tilanne tuo 80-luvulla, niin mitäpä se Suomessa on ollut. Varmaan vielä kamalampi. Ja kun oikein ajattelee, niin itsestä ainakin tuntuu, että vasta nyt ihan lähivuosina on alettu suhtautumaan hieman edes ymmärtäväisemmin homoseksuaaleihin. Onpa jokunen julkkiskin tullut kaapista ulos. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että joku on valmis kieltämään oman lapsensa vain sen takia, että lapsi sattuu rakastamaan samaa sukupuolta olevaa ihmistä. Kuten tässä kirjasarjassa Benjamin, joka rakastaa Rasmustaan (tiedän tiedän, Jehovat ja sitä rataa, mutta en silti ymmärrä, suotakoon se minulle). Itse tulen olemaan onnellinen jos lapseni löytää Sen Tietyn, eikä ole mitään väliä onko kyseisen Tietyn sukupuoli mies vai nainen.

Jään innolla odottamaan kirjasarjan viimeistä osaa. Siitä tulee varmaan tunnepitoinen kun jo tässä alkoi olemaan vaikeuksia lukea ilman vetisiä silmiä.

Mark Ryden: The Gay 90's

Voiko olla hienompaa kirjaa kuin tämä. Eihän tämä ole edes kirja. Tämä on itsessään taideteos, joka esittelee hienon (ja todella oudon) mielenlaadun omaavan taiteilijan taideteoksia. Ollapa päivän Mark Ryden. Miltäköhän se tuntuisi. Varmaan ihan mielettömältä. Mielettömän upealta. Tämä kirja esittelee ja kertoo taustoja The Gay 90's maalauksista/piirustuksista/luonnoksista. Ihan mielettömiä. Ei tässä ihan hirveästi ollut luettavaa, mutta katsottavaa sitäkin enemmän ja meni tovi jos toinenkin per sivu kun niitä ihailin ja huokailin. Nämä kun saisi aitoina seinälleen, niin en varmaan muuta tekisikään kuin olisin kotona ihailemassa niitä. Ihania. Mahtavia. Upeita. Täydellisen outoja.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 2! Kaupungin varjoissa

Oho, enpäs osannut odottaa, että tämä toinen osa olisi näinkin rankka. Ensimmäinen oli jotenkin niin kepeä vaikka aikamoisia tarinoita sekin piti sisällään. Tässä keskityttiin ihan tiettyihin ihmisiin ja siitä kyllä pidin kovasti. Pidempiä, yksityiskohtaisempia tarinoita tietyistä ihmisistä. Ja mikä parasta. Tarinoissa mentiin loppuun asti. Mikään ei ole kamalampaa kun ensin päästä tarinassa ihon alle ja sitten se jätetään kesken. Mutta kuten sanottu, tämä oli jossain määrin rankka. Löysin itseni itkemästä kun kerrottiin pienestä iloisesta tytöstä kenestä hakattiin luonto pois. Se teki kipeää. Kenelle nyt ei. Enpä olisi silti arvannut, että kepeyden sijaan saisin kyyneleitä. Oli tässä silti havattavissa sitä samaa kepeyden tunnelmaa, mitä ensimmäisessäkin. Eli sitä samaa johon ihastuin. Ei tämä nyt mikään huipputeos ole mielestäni, mutta kuitenkin oikein miellyttävä ja voin kyllä kuvitella ostavani kolmannenkin osan jos sellaista edes on olemassa.

Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta sanoisin tai kirjoittaisin muistiin. Ehkä pitäisi tuntea paremmin historiaa ennen kuin saisi tästä kirjasta kaiken irti, mutta nyt jäi muutamaa kohtaa lukuunottamatta aika etäiseksi ja liian nippelitietoiseksi. On silti hienoa, että Jung Chang on päättänyt valaista kiinalaisten inhoamaa viimeistä keisarinnaa meille kaikille muille vaikkei me muut tiedetäkään hänestä mitään eli ei osata inhota. Monessa kohtaa tuli ilmi miten yleinen uskomus on jotain ihan muuta kuin mitä se oli. Ja tämä perustuen asiakirjoihin. Jotenkin silti jäi joistain kohdista vähän jännä fiilis, että mistäs niistäkään tietää ovatko oikeasti niin vaikka miten olisi sinetit päällä asiakirjoissa. Olisi silti mukavaa päästä kurkistamaan miten suuren valtakunnan keisarit ja keisarinnat ovat eläneet, ja millaisia tapoja heillä on ollut. Varsinkin koska koko kulttuuri eroaa niin vahvasti meidän kulttuuristamme.

Itselläni on pari kiinalaista ystävää, joille mainitsin lukeneeni tämän kirjan ja kerroin myös mistä se kertoo. Keisarinna Cixistä. En tosin osannut lausua sitä ensin oikein, joten meinasi mennä huti kenestä puhuin. Ei silti mennyt ja sain kysyttyä, että oliko heidän mielestään Cixi se iso paha susi. Ja olihan se niin. Olivat ihan hämmästyneitä kun kerroin, että aika monia asioita kyseinen rouva sai aikaan ja oli itse asiassa the master mind monien isojen asioiden takana. Suosittelin heille tätä kirjaa isosti, koska he saisivat tästä varmaan paljon enemmän irti kuin minä. Ihan viihdyttävä paikoitellen, mutta todella asiapitoinen (varsinkin tällaiselle kenellä ei ole mitään ennakkotietoa kyseisestä aiheesta), joten jäi hieman etäiseksi vaikkakin mielenkiinnolla luin.

Peter Franzen: Samoilla silmillä

Kuva: Elisa Kirja

On sanottava ettei tämä ollut enää aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen. Oli mukava tietää miten tarina jatkuu, mutta oli jotenkin liian samanlainen kuin ensimmäinen, jotta tästä olisi saanut niin paljon irti kuin ensimmäisestä. Tilanne olisi ollut eri jos oltaisiin matkattu ajassa eteenpäin vähän enemmän. Tai otettu vaikka joku harppaus aika pian kirjan alun jälkeen. Olihan se nyt jotenkin mukavaa lukea teiniPeterin elämästä, mutta uskoisin että olisi sytyttänyt hieman enemmän jos oltaisiin menty parikymppisen Peterin sielunelämään ja perhesuhteisiin. Tässäkin tosin oli niitä ihania elementtejä varsinkin isovanhemmista joita rakastin. Kirjathan ovat saaneet nimensäkin isoisän lausahdusten mukaan. Oli kaikesta huolimatta ihan viihdyttävä kirja vaikkei vetänytkään vertoja ensimmäiselle.

Tämä kirja tuli taloon sähköisessä muodossa, koska Elisa Kirja tarjosi tämän tutustumistarjouksena. Muuten en olisi eKirjaa enää kokeillut. Olen nyt kokeillut sitä tarpeeksi tietääkseni ettei se ole minun juttuni. Tai ehkä olisin ihan mielenkiinnosta kokeillut Elisa Kirjaa, mutta en lukemisen ilosta, vaan ihan palvelun testaamisen ilosta. Se kun on ihan selkärangassa ja nautin siitä suuresti vaikka teenkin sitä myös työkseni among other things. Sähköisessä muodossa voin lukea artikkeleita, sekä aateekoo kirjoja, mutta en kaunokirjallisuutta. Ei. Ei toimi. Ajatus harhailee ja on vaikea muistaa mitä on lukenut. Ehkäpä olen liian tottunut lukemaan pienissä pätkissä ruudulta tavaraa ja kokeilemaan asioita käytännössä heti sen jälkeen. Sellainen rytmittää kivasti ruudulta lukemista. Kaunokirjallisuutta luen pitkiä pätkiä kerrallaan enkä hypi tekemään mitään muuta välissä.

Peter Franzen: Tumman veden päällä

Vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa tästä kirjasta pienen muistiinpanon. Olin lukenut tästä teoksesta jonkin verran sekä blogeista että ihan virallisista arvosteluista eikä yksikään niistä kertonut minulle mitään pahaa. Myönnän ihan suoraan, että minulla oli pienoisia ennakkoluuloja silti ja nämä ennakkoluulot perustuvat vain ja ainoastaan kirjailijan nimeen. Peter Franzén. Sehän on näyttelijä. Se mitään kirjoittaa osaa kuitenkaan. Se osaa vaan näytellä. Ei ne kirjoita. Ehkä nimmareita, mutta ei kirjoja. Eli hieman epäilevin silmin aloin tätä lukemaan. Ja tämä yllätti. Peter yllätti. Oli hienosti kirjoitettu tarina pienen pojan suulla. Moniakaan asioita ei sanottu suoraan, vaan juuri sillä tavalla miten pienet lapset asioita ajattelee ja miten pienet lapset ne näkee. Silti niin, että aikuiset (eli lukija) ymmärtää mistä on kyse. Tarina oli kaikesta huolimatta sydämellinen eikä vähiten ihanien isovanhempien vuoksi. Ja kyllähän tässä omaan lukukokemukseen vaikutti myös se, että on Peterin omaan elämään perustuva. Tiedä sitten miten paljon, mutta on kuitenkin. Se tekee tällaisista kirjoista vieläkin koskettavamman kun joku (ei tarvitse olla edes julkkis) uskaltaa näin tehdä. Avata maailmaansa koko kansalle. Rohkeaa. Tarinassa itseäni ei häirinnyt yhtään käytetty murrekieli vaikkakin se murre onkin omaan kielenpäähän vierasta. Sopi jotenkin tosi hyvin tähän pienen pojan kertomaan.

Peter taitaakin olla aikamoinen monilahjakkuus. Se on hienoa, että Peterin kaltaisia ihmisiä on olemassa.

Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla

Kuva: adlibris

Olipas hienoja tarinoita. Mahtavia kuvia. Selkeä ja kirjaan sopiva taitto. Graafinen ilme. Kaikki oli kohdillaan. Tällaista teosta on mukava lukea ja nautin suuresti ihan joka sivusta. Hieno.

En ole edes aiemmin miettinyt miten erilaisia lähtökohtia ihmisillä ja varsinkin naisilla onkaan tatuointien ottamiseen. On naisia jotka koristelevat isoja osia kehostaan tällä hienolla taiteella, ihan vaan koska pitävät siitä. On naisia, jotka ottavat yhden pienen tatuoinnin paikkaan, josta se harvoin näkyy, koska sillä on heille itselleen merkitys. On naisia, jotka ovat kaikkea tältä väliltä. Se mikä on yhteistä 9/10, on koukkuun jääminen. Parin ensimmäisen kohdalla mietitään tarkkaan, tatuoinnilla on joku tietty merkitys. Sitten jossain vaiheessa huomaa, että tatuoinnilla ei enää tarvitse olla merkitystä, riittää että se on hieno itseään miellyttävä kuva. Eikä edes sitä sitten, kun kuvia on tarpeeksi. Voi olla myös läppä. Ja sitten taas, tämäkään ei ole jokaiselle se polku jota kulkee. Jollekkin jokainen kuva on oma tarinansa ja jokaisella on merkitys.

Tunnen toistavani itseäni kun sanon, että kirja tuntuu hyvältä sormissa. Musta sivupalkki, joka kuvassakin näkyy, on samaa karheaa mustaa mitä Narrien laivassa. Siihen antaa hienon kontrastin tuo naisellinen fontti kirjan nimessä. Vai onkohan sillä tarkoitus kuvata sitä raffia mielikuvaa, jonka tatuoidut ihmiset edelleen saavat osakseen. Paitsi että tässäkin on iso muutos tapahtumassa ja on jo tapahtunut. Olen itse sitä nimittäin myös tuumaillut, että tatuointien mielikuva ei ole enää nykyään vain vankilakundien tai muuten vain kriminaalien. Todella monella on edes yksi ellei enemmänkin. Tai jos ei ole, niin eivät hekään enää katso kieroon vaikkeivat itselleen olekaan hankkineet.

Itse pidän tatuoinneista. Olen aina pitänyt. Muistan pienenä pörröpäänä katsoneeni haltioituneena pappan kädessä ollutta mamman kuvaa. Mietin mistä tuollaisia tusseja saa, kun kuva pysyy iänkaiken. Itse otin ensimmäisen kuvan siitä huolimatta vasta kolmekymppisenä, vaikka olenkin tosi nuoresta asti moisen halunnut. Mammani otti ensimmäisen kuvansa kasikymppisenä. Näki oman tatuointini johon tuumasi, että onpas hieno ja että hänkin haluaisi. Siitä sitten siskojen kanssa ostettiin lahjakortti tatuoinnille. Ja niin hänen lapaansa koristaa old school ruusu. Olin mamman mukana hänen ottaessaan ja otin itse täysin samanlaisen ruusun jalkaani. My tribute to my mamma. Siskot ottivat samaisen ruusun myös. Itselleni on tärkeää, että jokaisella omalla kuvallani on merkitys. En peittele niitä, mutta en myöskään korosta sitä, että minulla on tatuointeja. Otan tatuoinnin itselleni, en muille. Ne ovat minulle henkilökohtaisia, enkä niitä edes avaa kaikille. Riippuu tilanteesta ja tyypistä.