Aivan kuten ensimmäisessäkin osassa, en tiedä pidänkö vai inhoanko tuota tarinankerronta muotoa, jossa pompitaan nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Enkä sitä, että heti kärkeen aloitetaan siitä mitä tulee tapahtumaan kirjan viimeisessä osassa. Tässä kuitenkin tiesin jo mitä odottaa eikä se niin enää tuntunut häiritsevältä. Tosin, eipä se ensimmäisessäkään nyt niin pahalta tuntunut. Ehkä jopa pidin siitä. En tiedä. Tämä osa kyllä valoitti vielä enemmän tietysti kaikkea ja pidän suuresti, että tästä on tehty kolmiosainen kirja. Olisivat varmasti mahtuneet yhteenkin, mutta tästä saa enemmän irti. Jotenkin. Tai näin itsestä tuntuu. Yllättävän hyvin on pysynyt muistissa ensimmäisen osan tapahtumat vaikka monta kirjaa on välissäkin jo luettu. Hyvin kirjoitettu, jotta ehtii muisti mukaan.
On todella kamala ajatella, että vielä 30 vuotta sitten homoja pidettiin yhteiskunnan hylkiöinä ja sellaisina, jotka omalla toiminnallaan ansaitsevatkin saada AIDS:in. Voin kuvitella, että jos Ruotsissa on ollut tilanne tuo 80-luvulla, niin mitäpä se Suomessa on ollut. Varmaan vielä kamalampi. Ja kun oikein ajattelee, niin itsestä ainakin tuntuu, että vasta nyt ihan lähivuosina on alettu suhtautumaan hieman edes ymmärtäväisemmin homoseksuaaleihin. Onpa jokunen julkkiskin tullut kaapista ulos. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että joku on valmis kieltämään oman lapsensa vain sen takia, että lapsi sattuu rakastamaan samaa sukupuolta olevaa ihmistä. Kuten tässä kirjasarjassa Benjamin, joka rakastaa Rasmustaan (tiedän tiedän, Jehovat ja sitä rataa, mutta en silti ymmärrä, suotakoon se minulle). Itse tulen olemaan onnellinen jos lapseni löytää Sen Tietyn, eikä ole mitään väliä onko kyseisen Tietyn sukupuoli mies vai nainen.
Jään innolla odottamaan kirjasarjan viimeistä osaa. Siitä tulee varmaan tunnepitoinen kun jo tässä alkoi olemaan vaikeuksia lukea ilman vetisiä silmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti