Oho, enpäs osannut odottaa, että tämä toinen osa olisi näinkin rankka. Ensimmäinen oli jotenkin niin kepeä vaikka aikamoisia tarinoita sekin piti sisällään. Tässä keskityttiin ihan tiettyihin ihmisiin ja siitä kyllä pidin kovasti. Pidempiä, yksityiskohtaisempia tarinoita tietyistä ihmisistä. Ja mikä parasta. Tarinoissa mentiin loppuun asti. Mikään ei ole kamalampaa kun ensin päästä tarinassa ihon alle ja sitten se jätetään kesken. Mutta kuten sanottu, tämä oli jossain määrin rankka. Löysin itseni itkemästä kun kerrottiin pienestä iloisesta tytöstä kenestä hakattiin luonto pois. Se teki kipeää. Kenelle nyt ei. Enpä olisi silti arvannut, että kepeyden sijaan saisin kyyneleitä. Oli tässä silti havattavissa sitä samaa kepeyden tunnelmaa, mitä ensimmäisessäkin. Eli sitä samaa johon ihastuin. Ei tämä nyt mikään huipputeos ole mielestäni, mutta kuitenkin oikein miellyttävä ja voin kyllä kuvitella ostavani kolmannenkin osan jos sellaista edes on olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti