sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti


Odotukset olivat aika korkealla, koska Neljäntienristeys oli hieno. Hienosti rakennettu tarina, läpileikkaus monesta sukupolvesta. Lopotti jatkaa siitä mihin Neljäntienristeys loppui. Odotuksiin ei ihan ehkä vastattu, mutta ihan mukavanoloinen lukukokemus oli tämäkin. Neljäntienristeyksestä oli vaan sen verra aikaa, että kesti tovi jos toinenkin ennen kuin pääsin Lopottiin sisälle. Sen arvoisella tavalla siis. Onneksi tarinassa aina välillä palattiin hienotunteisesti ja vähäeleisesti "viime kirjassa tapahtunutta" tyylisesti Neljäntienristeykseen, jotta sai taas punaisesta langasta kiinni.

Kappaleet olivat lyhyitä ja pari poikkeusta lukuunottamatta tajusi heti ensimmäisestä sivusta alkaen kenen tarinassa ollaan menossa. Yllättävän sujuva tuo ajasta toiseen hyppiminen vaikkakin jotkut tapahtumat menivät minulta hujauksessa ohi. Tiedä sitten oliko tarkoituksella noin. Ehkä. Jotkut asiat myös muutti ikäänkuin muotoaan tarinan lopussa enkä nyt oikein ole varma pidinkö niistä lopullisista muodoista vai en. Enkä tiedä mistä johtui, mutta en löytänyt kahden päähenkilön välillä sitä voimakasta yhteyttä, joka kuvattiin tässä olevan. Sokean ja homon keskinäinen suhde jäi mielestäni vajaaksi. Siitä kyllä propsit, että Kinnunen on osannut kuvata sokean elämää sen verran uskottavasti, että tällainen maallikko ainakin osti sen kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti