Tämän osan ehdottomasti hauskin anti oli Tukevan Sulotar. Laila osaa mahtavasti kertoa miehen ja hevosen "suhteesta" niin, että oikein nauratti. Siinä missä Tukevan suhdeasiat nauratti, Vehmaksen touhut pistivät ketuttamaan. Ettäpä osaa olla kiukuttava mies.
Rintaman tapahtumia luin ilolla. Vaikka siis kyseessä ei olekaan iloinen asia. Sota ei ole iloinen. Eli ehkäpä pitäisi sanoa, että luin mielenkiinnolla. Onhan se Suomen lähihistoriaa ja outoa ajatella, että siitä todellakin on vasta niin vähän aikaa.
Mielenkiintoinen sarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti