MC Joulu

Mielenkiintoista. Mukavaa. Erilaista. Ison firman ja pienen firman jouluhässäkät eroaa toisistaan ihan ymmärrettävästi aika tavalla. Siinä missä isossa firmassa on mahdollisimman halvalla hoidettu joulupöytäkattaus joka ei ole mitään ilotulitusta makunystyröille (mukavaa silti että edes on), järjettömän iso ja loisteliaasti koristeltu kuusi visitor centerissä, joku pieni lahja duunareille joka yleensä on suklaata tms (mukavaa silti että edes jotenkin muistetaan) ja hyvät mahdollisuudet ottaa joulun aikaan hieman rennommin töissä. Pienessä firmassa näemmä hoituu hommat ihan eri levelillä. Tai sitten olen onnistunut löytämään pienten firmojen aatelin.

Meillä oli joulupöytäkattaus nyyttärimenolla, joten makunystyrät iloitsi sekä varsinaisen ruoan että jälkiruoan parissa. Oli savustettua kalkkunaa Hanhialan tilalta, itse tehtyjä sillihässäköitä, itse tehtyä rosollia, pororullia, suklaakakkua, juustokakkua, juustoja ja kaikkea mahdollista. Soma keskikokoinen hieman surullinen kuusi, jonka koristeluja voidaan kutsua sanoilla "insinöörin kuusi" tai vaihtoehtoisesti "nörttikuusi". Lahja duunareille suoraan Stockmannin delicatess osastolta. Hyvät mahdollisuudet ottaa joulun aikaan hieman rennommin töissä.

MC Joululahja

MC Kalkkuna

MC Yläkerran Kuusi

Kotiin hommasin meille Perkkiön tilalta ihanan onnellisen kinkun, joka on saanut eläessään elää sikamaisesti. Kyllä, oli tyyriimpi mitä kaupasta, mutta ilomielin maksan kinkusta jota syödessä tulee hyvä mieli. Tehotuotetut kinkut myös todennäköisesti maistuu huonommalta. Tai niin oletan. Se nähdään ihan piakkoin jahka ollaan paistettu Irma. Kyllä, meillä nimetään kinkku joka vuonna Irmaksi. Nyt voisi jopa puhua Iloisesta-Irmasta.

Polar Loop - ollakko KITT vai Michael Knight

Oih, olen gadget friikki. Kyllä vain. Iso sellainen. Tämä on ehkä hienoin rannekoru nörttitytölle mitä maailmalla on tarjottavana. Tällaista olen kaivannutkin, koska kiinnostaa tietää miten oma arki datamielessä liikkuu. Sports trackeria olen innolla käyttänyt lenkeillä, mutta muuhun liikkumiseen en ole vaivautunut laittamaan sitä päälle. Tämä hieno rannekoru sen sijaan laskee koko ajan mitä teen ja miten liikun. Eikä sitä tarvitse erikseen laittaa päälle, puhumattakaan että liikkuu helpommin mukana kuin kännykkä. Tätä voi pitää ranteessa myös uimisen aikana, joka täytyy tyypata ensi tilassa. Läppärille datat saa hienosti USB piuhan kautta, josta sitten voi käydä katsomassa miten kauan hanuri on ollut penkissä ja miten kauan on tullut liikuttua. Hee. Kivaa. Uudet lelut on kivoja. Varsinkin tällaiset mitkä kerää dataa omasta liikkumisesta. Ellei dataa ole, niin sehän tarkoittaa ettei ole edes tehnyt mitään. Vai olenko ainoa joka näin ajattelee. Ehkä en. Mutta kuitenkin.

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Kuva: luekirja.fi

Kertoo Anna-Leenan koottuja kolumneja.

Ha, haha. Todellakin on Anna-Leenalla sana hallussa ja nauroin ääneen näitä juttuja. Niinpä, junassa taas tirskahtelin ääneen. Aivan mahtavia havaintoja ihan tavallisista asioista joista kertoo omat mielipiteensä suorasukaisesti ja kiertelemättä. En osaa näistä nyt tämän enempää sanoa. Jos tykkää muuten Anna-Leenan tyylistä, niin nämäkin yhteenkerätyt kolumnit toimii varmasti.

Pekka Hiltunen: Iso

Kertoo Annista, joka on mahdottoman lihava, niin iso ettei meinaa mahtua muun kansan joukkoon.

Pekka on hyvällä asialla ja oli mielenkiintoisella tavalla tuotu esille erinäisiäkin tutkimustuloksia lihavuudesta ja lihavuuden vaikutuksista esimerkiksi sairauksiin. En epäile yhtään etteivätkö pitäisi paikkaansa. Kirja vaan omasta mielestäni junnasi paikoillaan aika tavalla, joka oli surullista. Nimittäin olisin mieluusti lukenut tällaista fiktiivistä faktaa enemmänkin. Toki, onhan näitä näin tiukasti yhteen aiheeseen liittyviä kirjoja vaikeaa kirjoittaa toistamatta itseään. Mielenkiintoinen aihe, mutta valitettavasti tylsähkö kirja.

Ymmärrän hyvin lyhyiden kursivoitujen kappaleiden merkityksen, mutta itselläni on suuria vaikeuksia lukea edes kahta sivua putkeen kursivoitua tekstiä. Mukavan sujuvaa tekstiä Pekka kirjoittaa, mutta jotain puuttui.

Jorma Ollila, Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys - kasvun paikkana Nokia

Kuva: hs.fi

Kertoo Jorma Ollilan matkasta Nokian pääjohtajaksi ja pääjohtajana.

Ellei itsellä olisi vahvaa Nokia taustaa, en todennäköisesti olisi jaksanut tätäkään vertaa keskittyä kirjaan. Oli omaan makuun liikaa välillä lukuja ja kaikenmaailman tuloksia. Tokihan ne kuuluu olennaisesti tarinaan, varsinkin kun Ollilahan on rahoitusjohtajasta ponnahtanut pääjohtajaksi, mutta itselleni luvut menevät huis hais ohi silmälasien niin että soi. Nokian tausta vaikutti sillä tavalla että varsinkin kaikki Saloon liittyvät osiot luin todella tarkkaan ja hymyilin kun muistelin omaa Nokialaista tarinaani.

Kukaanhan ei kiellä, että Nokian taru on aivan uskomaton ja siinä on Ollillalla ollut iso rooli. Koko Suomen kansa on saanut nauttia Nokian menestyksestä, mutta tarinan muotoon tuota on vaikea kirjoittaa niin että sen kyydissä on mukavaa alusta loppuun. Itse olen ja tulen aina olemaan ylpeä koko Nokiasta. Se oli elämäni työpaikka ja oli vaikea tehdä päätös lähdöstä.

Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: Et kuitenkaan usko...

Kertoo Ville Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä, joka siihen maailman aikaan tunnettiin Neuvostoliittona.

Itsellä ei ollut kirjan suhteen mitään odotuksia vaikkakin hämärästi muistan lukeneeni joskus Villestä joka on tehnyt hienon uran Venäjällä. Ihastuin jo kirjan ulkoasuun kun sen kaivoin paketista ulos. Kirja tuntuu ja näyttää hyvältä ennenkuin ensimmäistäkään sivua on luettu. Se jos mikä on hienoa. Tässä kirjassa on kaikki onnistunut. Juha Metson valokuvat ovat upeita ja niihin uppoutuu eikä ne silti sekoita tekstiä. Valokuville annetaan niiden ansaitsema tila. Taitto on mahtava. Teksti on mahtava. Tarina on aivan upea. Diggailin tätä kirjaa niin täysillä, että se pitää varmasti lukea uudelleen jossain vaiheessa. Tarina tuntuu ihan uskomattomalta ja mikä parasta, tuntuu että Villellä on hienosti jalat maassa eikä pröystäile tarinallaan. Kertoo vaan miten asiat oli ja miten ne on. Kutsuu itseään Suomalaiseksi juntiksi ja kuvailee mahtavasti Venäläisiä ja Venäjää. Kauko toimii hienosti Villen äänenä ja pidän kovasti tästä haastattelu lähetystymistavasta.

Sanoinko jo että diggailin tätä kirjaa tosi lujaa. Taisin sanoa, mutta tämä kirja ansaitsee sen tulevan sanotuksi toisenkin kerran. Ellei kolmannenkin.

Laila Hirvisaari: Me, Keisarinna

Kuva: cdon.fi

Myönnän. Olen heikkona Laila Hirvisaareen. En ole aiemmin edes kiinnittänyt huomiota, mutta kirjahyllystäni löytyy eniten juurikin Lailan kirjoja. En suostu juuri tästä syystä sanomaan tästäkään kirjasta hirveän negatiivisia asioita. Sen verran voin silti sanoa, ettei tämä ihan parhaimmasta päästä Lailan kirjoja ollut, mutta se siitä negatiivisesta.

Olen todella kiinnostunut jostain syystä Venäjästä ja varsinkin sen loisteliaasta hovin historiasta. Tämäkin kirja avasi hienosti miten keisarinna on elänyt ja miten iso kontrasti hovin elämän ja tavallisen kansan välissä on. Vaikka eiköhän se ole samanlaista vielä nykyäänkin kun puhutaan kuninkaallisista (tai muusta maiden eliitistä) ja muuta kansaa. Nautin muisteloista ja yritin kovasti pitää mielessä ettei kaikki ole totta. Silti pidin Minä, Katariinasta enemmän. Mutta ei tämäkään huono ollut. Viihdyttävä ja hieno. Ja tämän jälkeen on viimeistään lähdettävä sinne Pietariin jossa en ole koskaan ollut, mutta jonne olen pitkään jo halunnut.