Polar Loop - ollakko KITT vai Michael Knight

Oih, olen gadget friikki. Kyllä vain. Iso sellainen. Tämä on ehkä hienoin rannekoru nörttitytölle mitä maailmalla on tarjottavana. Tällaista olen kaivannutkin, koska kiinnostaa tietää miten oma arki datamielessä liikkuu. Sports trackeria olen innolla käyttänyt lenkeillä, mutta muuhun liikkumiseen en ole vaivautunut laittamaan sitä päälle. Tämä hieno rannekoru sen sijaan laskee koko ajan mitä teen ja miten liikun. Eikä sitä tarvitse erikseen laittaa päälle, puhumattakaan että liikkuu helpommin mukana kuin kännykkä. Tätä voi pitää ranteessa myös uimisen aikana, joka täytyy tyypata ensi tilassa. Läppärille datat saa hienosti USB piuhan kautta, josta sitten voi käydä katsomassa miten kauan hanuri on ollut penkissä ja miten kauan on tullut liikuttua. Hee. Kivaa. Uudet lelut on kivoja. Varsinkin tällaiset mitkä kerää dataa omasta liikkumisesta. Ellei dataa ole, niin sehän tarkoittaa ettei ole edes tehnyt mitään. Vai olenko ainoa joka näin ajattelee. Ehkä en. Mutta kuitenkin.

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Kuva: luekirja.fi

Kertoo Anna-Leenan koottuja kolumneja.

Ha, haha. Todellakin on Anna-Leenalla sana hallussa ja nauroin ääneen näitä juttuja. Niinpä, junassa taas tirskahtelin ääneen. Aivan mahtavia havaintoja ihan tavallisista asioista joista kertoo omat mielipiteensä suorasukaisesti ja kiertelemättä. En osaa näistä nyt tämän enempää sanoa. Jos tykkää muuten Anna-Leenan tyylistä, niin nämäkin yhteenkerätyt kolumnit toimii varmasti.

Pekka Hiltunen: Iso

Kertoo Annista, joka on mahdottoman lihava, niin iso ettei meinaa mahtua muun kansan joukkoon.

Pekka on hyvällä asialla ja oli mielenkiintoisella tavalla tuotu esille erinäisiäkin tutkimustuloksia lihavuudesta ja lihavuuden vaikutuksista esimerkiksi sairauksiin. En epäile yhtään etteivätkö pitäisi paikkaansa. Kirja vaan omasta mielestäni junnasi paikoillaan aika tavalla, joka oli surullista. Nimittäin olisin mieluusti lukenut tällaista fiktiivistä faktaa enemmänkin. Toki, onhan näitä näin tiukasti yhteen aiheeseen liittyviä kirjoja vaikeaa kirjoittaa toistamatta itseään. Mielenkiintoinen aihe, mutta valitettavasti tylsähkö kirja.

Ymmärrän hyvin lyhyiden kursivoitujen kappaleiden merkityksen, mutta itselläni on suuria vaikeuksia lukea edes kahta sivua putkeen kursivoitua tekstiä. Mukavan sujuvaa tekstiä Pekka kirjoittaa, mutta jotain puuttui.

Jorma Ollila, Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys - kasvun paikkana Nokia

Kuva: hs.fi

Kertoo Jorma Ollilan matkasta Nokian pääjohtajaksi ja pääjohtajana.

Ellei itsellä olisi vahvaa Nokia taustaa, en todennäköisesti olisi jaksanut tätäkään vertaa keskittyä kirjaan. Oli omaan makuun liikaa välillä lukuja ja kaikenmaailman tuloksia. Tokihan ne kuuluu olennaisesti tarinaan, varsinkin kun Ollilahan on rahoitusjohtajasta ponnahtanut pääjohtajaksi, mutta itselleni luvut menevät huis hais ohi silmälasien niin että soi. Nokian tausta vaikutti sillä tavalla että varsinkin kaikki Saloon liittyvät osiot luin todella tarkkaan ja hymyilin kun muistelin omaa Nokialaista tarinaani.

Kukaanhan ei kiellä, että Nokian taru on aivan uskomaton ja siinä on Ollillalla ollut iso rooli. Koko Suomen kansa on saanut nauttia Nokian menestyksestä, mutta tarinan muotoon tuota on vaikea kirjoittaa niin että sen kyydissä on mukavaa alusta loppuun. Itse olen ja tulen aina olemaan ylpeä koko Nokiasta. Se oli elämäni työpaikka ja oli vaikea tehdä päätös lähdöstä.

Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: Et kuitenkaan usko...

Kertoo Ville Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä, joka siihen maailman aikaan tunnettiin Neuvostoliittona.

Itsellä ei ollut kirjan suhteen mitään odotuksia vaikkakin hämärästi muistan lukeneeni joskus Villestä joka on tehnyt hienon uran Venäjällä. Ihastuin jo kirjan ulkoasuun kun sen kaivoin paketista ulos. Kirja tuntuu ja näyttää hyvältä ennenkuin ensimmäistäkään sivua on luettu. Se jos mikä on hienoa. Tässä kirjassa on kaikki onnistunut. Juha Metson valokuvat ovat upeita ja niihin uppoutuu eikä ne silti sekoita tekstiä. Valokuville annetaan niiden ansaitsema tila. Taitto on mahtava. Teksti on mahtava. Tarina on aivan upea. Diggailin tätä kirjaa niin täysillä, että se pitää varmasti lukea uudelleen jossain vaiheessa. Tarina tuntuu ihan uskomattomalta ja mikä parasta, tuntuu että Villellä on hienosti jalat maassa eikä pröystäile tarinallaan. Kertoo vaan miten asiat oli ja miten ne on. Kutsuu itseään Suomalaiseksi juntiksi ja kuvailee mahtavasti Venäläisiä ja Venäjää. Kauko toimii hienosti Villen äänenä ja pidän kovasti tästä haastattelu lähetystymistavasta.

Sanoinko jo että diggailin tätä kirjaa tosi lujaa. Taisin sanoa, mutta tämä kirja ansaitsee sen tulevan sanotuksi toisenkin kerran. Ellei kolmannenkin.

Laila Hirvisaari: Me, Keisarinna

Kuva: cdon.fi

Myönnän. Olen heikkona Laila Hirvisaareen. En ole aiemmin edes kiinnittänyt huomiota, mutta kirjahyllystäni löytyy eniten juurikin Lailan kirjoja. En suostu juuri tästä syystä sanomaan tästäkään kirjasta hirveän negatiivisia asioita. Sen verran voin silti sanoa, ettei tämä ihan parhaimmasta päästä Lailan kirjoja ollut, mutta se siitä negatiivisesta.

Olen todella kiinnostunut jostain syystä Venäjästä ja varsinkin sen loisteliaasta hovin historiasta. Tämäkin kirja avasi hienosti miten keisarinna on elänyt ja miten iso kontrasti hovin elämän ja tavallisen kansan välissä on. Vaikka eiköhän se ole samanlaista vielä nykyäänkin kun puhutaan kuninkaallisista (tai muusta maiden eliitistä) ja muuta kansaa. Nautin muisteloista ja yritin kovasti pitää mielessä ettei kaikki ole totta. Silti pidin Minä, Katariinasta enemmän. Mutta ei tämäkään huono ollut. Viihdyttävä ja hieno. Ja tämän jälkeen on viimeistään lähdettävä sinne Pietariin jossa en ole koskaan ollut, mutta jonne olen pitkään jo halunnut.

Aleksi Delikouras: Nörtti

Kuva: LueKirja.fi

Kertoo nimensä mukaisesti yläasteikäisestä nörttipojasta, jonka maailman täyttää pelaaminen.

Tämä kirja yllätti aika tavalla, positiivisesti. Tiesin toki että tällainen nörttihuumori uppoaa, mutta en ollut odottanut että nauraisin muutamassa kohdassa jopa ääneen. Eihän tämä mikään kaunokirjallisuuden huipputeos ole, mutta ei taida olla tarkoituskaan. Viihdearvoltaan ja kerran luettuna tämä toimi kyllä tosi hyvin aivojen puhdistajana. Eipä tarvinnut miettiä juuri mitään kun tätä luki. Toki ihmiselle joka ei koe olevansa alkuunkaan nörtti, niin ei varmasti nauti kirjasta. Vaikken itse pelaakaan ihan tuollaisia pelejä mitä kirjassa enkä siis koe olevani gamer, niin aihealueena tuttu ja siten myös viihdearvo oli kirjassa todella hyvä.

Luin tämänkin kirjassa verkossa, mutta tämän LueKirja.fi palvelun kautta. Sain kirjakerholta vastustamattoman tarjouksen, jossa saa kuukauden verran ilmaiseksi lukea niin paljon kuin haluaa. Sitten kuukauden kuluttua pitää kirjoittaa palvelusta arvostelu. Ja tässähän minä olen hyvä. Arvostelemaan palveluita ja testaamaan niitä. Sitähän minä työksenikin teen. Testaan järjestelmiä/softia ja kirjoitan niistä arvosteluja joita vaan siellä maailmassa kutsutaan hieman eri sanoilla. Olen myös UI suunnittelija testauksen ohella, joten paljon on sanottavaa myös käytettävyyden saralla. Eksyin aiheesta. Tämä kirja oli siinä mielessä helpompi lukea ruudulta, koska oli lyhyempiä kappaleita ja enemmän päiväkirjamainen.