sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Aleksi Delikouras: Nörtti

Kuva: LueKirja.fi
Kertoo nimensä mukaisesti yläasteikäisestä nörttipojasta, jonka maailman täyttää pelaaminen.

Tämä kirja yllätti aika tavalla, positiivisesti. Tiesin toki että tällainen nörttihuumori uppoaa, mutta en ollut odottanut että nauraisin muutamassa kohdassa jopa ääneen. Eihän tämä mikään kaunokirjallisuuden huipputeos ole, mutta ei taida olla tarkoituskaan. Viihdearvoltaan ja kerran luettuna tämä toimi kyllä tosi hyvin aivojen puhdistajana. Eipä tarvinnut miettiä juuri mitään kun tätä luki. Toki ihmiselle joka ei koe olevansa alkuunkaan nörtti, niin ei varmasti nauti kirjasta. Vaikken itse pelaakaan ihan tuollaisia pelejä mitä kirjassa enkä siis koe olevani gamer, niin aihealueena tuttu ja siten myös viihdearvo oli kirjassa todella hyvä.

Luin tämänkin kirjassa verkossa, mutta tämän LueKirja.fi palvelun kautta. Sain kirjakerholta vastustamattoman tarjouksen, jossa saa kuukauden verran ilmaiseksi lukea niin paljon kuin haluaa. Sitten kuukauden kuluttua pitää kirjoittaa palvelusta arvostelu. Ja tässähän minä olen hyvä. Arvostelemaan palveluita ja testaamaan niitä. Sitähän minä työksenikin teen. Testaan järjestelmiä/softia ja kirjoitan niistä arvosteluja joita vaan siellä maailmassa kutsutaan hieman eri sanoilla. Olen myös UI suunnittelija testauksen ohella, joten paljon on sanottavaa myös käytettävyyden saralla. Eksyin aiheesta. Tämä kirja oli siinä mielessä helpompi lukea ruudulta, koska oli lyhyempiä kappaleita ja enemmän päiväkirjamainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti