Kertoo pappilanmamsellista Linda Melinistä, jonka tie vie Kelhon pikkupappilasta Kajaanin kautta Helsingin seurapiireihin.
Alustus kirjaan. Olen reippaasti yli puolet elämästäni ollut Kaari Utrion vankkumaton fani. Ensimmäinen lukemani kirja oli Vendela. Lainasin sen parhaan ystäväni äidiltä ja olin täysin myyty. Historiaa ilman pänttäämistä ja vieläpä romanttisen juonen kera. Mahtavaa, mitä sitä muuta voi historiasta kiinnostunut teinityttö toivoa. Palaan aina silloin tällöin edelleen Utrion pariin ja muutamia kirjoja löytyy myös omasta kirjahyllystä. Olen aina kyherrellyt tyytyväisenä kirjojen antiin ja hymyillyt ettei Utrio pettänyt tälläkään kertaa. Suhteeni Utrion kirjoihin on siis pitkä, vakaa ja onnellinen.
Ensimmäisenä kirjassa ihastutti kansi. Kyllä, kuvakin siinä oli osuva ja hieno. Mutta eniten sykähdytti kohokuvioidut kirjaimet sekä kirjailijan että kirjan nimessä. On niin harvinaista että tuollaista tulee vastaan, niin olen ihan onnessani kun niin käy. Juoni ja kieli kirjassa oli tuttua Utriota, jota ihailen lakkaamatta. En suostu sanomaan negatiivisia asioita tästä kirjasta, koska en halua niitä itsekään uskoa tuntevani. Sanon kuitenkin sen verran, että kirja olisi voinut olla lyhyempi ja hieman nopeatempoisempi. Enempää en suostu sanomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti