torstai 22. elokuuta 2013

yksi innostui taas kutomaan

Sain kun sainkin hakemuksen lähetettyä ja tietysti heti kun se oli tehty otin kirjan hyllystä. Mary Higgins Clarkin Kadonneet Vuodet. Nuuskaisin sitä (kuten aina teen uusille kirjoille) ja hypistelin sitä ensin aikani (kuten aina teen uusille kirjoille). Sitten nautinnollisesti aloitin lukemisen. Tosin hieman pettynyt olen sen tylsyyteen, mutta kuitenkin jatkan silti loppuun. Ei anna luonto periksi luovuttaa. Tästä tulee sitten arvostelu jahka olen sen saanut kahlattua. 

Tässä välissä olen ollut reissussa. Pikkusysterin kanssa Ruotsissa. Otin sinne toki kirjankin mukaan, mutta jätin Kadonneet Vuodet kotiin lepäämään. Reissussa minua viihdytti Pasan ja Atpon Eniten Vituttaa Työ. Tästäkin tulee jossain vaiheessa arvostelu. Mutta reissun aikana keskityin enemmän kutomiseen. Siitä myös tämä postaus koostuu. Reissusta itsestään ehkä jossain vaiheessa edes pari kuvaa. 

Bongasin nimittäin Kodin Ykkösestä Novitan Teddy langasta vihreän version. Juma. Piti ottaa heti suorilta kolme kappaletta ettei heti loppuisi kesken. Softy lankaa olen suosinut joka ilmeisesti tuli vähän niinkuin Teddy langan tilalle. Harmaana, vaalean beigenä ja mustana minulla on Softyä ollut, josta on syntynyt pipoja useampia kappaleita. Ja kaulahuivi. Mutta nyt. Vihreä. Jepulis jee. Siitähän piti sitten heti tehdä itselle pipo. Sainkin sen valmiiksi reissun aikana ja harmitti miksen ottanut toista kerää mukaan, että olisin saanut tehtyä lapaset sen siliän tien myös. No mutta, tänään sain ekan lapasen jo tehtyä, kun eilen tulin retkeltä kotiin. Huomenna toivottavasti toinen, niin olisi nekin valmiit postattavaksi. 

Making of Pipo vol 1.0

Making of Pipo vol 2.0


The Pipo: lopputulos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti