Oho, onkin jäänyt kirjoittamatta tästä vaikka sen luinkin jo joku aika sitten. Tämä kirja tuli hieman vahingossa kun unohdin jälleen kerran perua kuukaudenkirjan. En tosin ollut yhtään pahoillani kun luin takakannesta mihin aikakauteen kirja sijoittuu. Punakapina ja sen jälkeiset lähivuodet kiinnostavat minua todella paljon, joten oli mukava lukea romaani aiheesta.
Muistikuvani tästä kyseisestä kirjasta oli positiivinen, mutta olin antanut goodreadsissä tälle vain kaksi tähteä. Nyt mietin pääni puhki miksi olin päätynyt heti kirjan luettuani kahteen tähteen enkä esim kolmeen. Kuitenkin. Hahmot olivat mielestäni mielenkiintoisia ja erittäin mukavasti oli Hämeen-Anttila maalannut kuvaa Helsingin kaduista siihen aikaan. Onneksi ensimmäisillä sivuilla oli kyseinen kartta myös, jota tutkin pitkään ja hartaasti sekä ennen ja jälkeen kirjan lukemisen. Björk oli hauskanen, mutta naisasioiden vatvominen olisi voinut jäädä vähemmälle. Ne eivät olleet kovin kiinnostavia. Mutta ehkäpä näiden asioiden vatvomisen selitys löytyy sitten sarjan seuraavasta osasta. Sen verran mielenkiintoinen tämä kirja kuitenkin oli, että tulen varmasti lukemaan seuraavankin osan.
Tuntuu todella oudolta, että 100 vuotta sitten Suomessa elettiin niin vahvaa vihakautta. Toisia Suomalaisia kohtaan. Toiset olivat punaisia ja toiset valkoisia. Punaiset tappoivat valkoisia, valkoiset tappoivat punaisia. Vihapäissään. Se on outoa. Omat isovanhemmat ovat eläneet toisen maailmansodan ja heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat eläneet sekä ensimmäisen maailmansodan että punakapinan. Niin lähellä on tuo aikakausi, mutta kuitenkin nykyään niin kaukana. Onneksi. Että vihan kausi on mennyttä. Eikä toivottavasti koskaan tulekaan takaisin. Jokaisesta suvusta myös löytyy tarinoita punakapinan ajoista, jos niistä vaan on joskus myöhemmin juteltu tai jos niistä löytyy esimerkiksi valtionarkistosta tai muualta tietoa. Kiehtovaa ja samalla todella surullista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti