perjantai 26. heinäkuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen


Hahhaa. Tämä oli hyvä. Pidän Härkösen tavasta kirjoittaa huumorintajuisesti ja vaatii suurta rohkeutta avata itsestään asioita julkisesti. Nostan hattua että Härkönen tekee näin vaikka saa ihan varmasti todella paljon paskaa niskaansa.

Tunsin täysin samoin raskausaikana. Tunnen edelleen olevani täysin keskinkertainen mutsi, mutta se ei poista sitä seikkaa että olen silti paras äiti...omalle lapselleni. Eikä varsinkaan sitä että Tytär on minulle tärkeintä maailmassa. Ja meitä keskinkertaisia mutseja nyt vaan tarvitaan tähän maailmaan. Eivät kaikki voi olla pullantuoksuisia superäitejä. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen miten kovin kiellettyä on puhua totuudenmukaisesti raskausajasta ja niistä ensimmäisistä vauvakuukausista. Olen kuullut monta kertaa lauseen "et sä noita voi kertoa, kerrot vaan niistä hyvistä asioista". Kaikkihan on yksilöllistä eikä yksikään raskaus tai vauva ole samanlainen, mutta silti kaikille varsinkin ensimmäinen raskaus on uusi ja jännittävä asia joka saa meidät reagoimaan jollain tavalla. Itse reagoin pakokauhulla ja "elämä oli sitten siinä" fiiliksellä. Tyttären synnyttyä olin täysin pihalla tilanteesta enkä tajunnut mistään mitään. Revi siitä sitten "tämä on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut" ajatuksia kun mietit vaan mitä hittoa me ollaan menty tekemään. Pikku hiljaa tosin ajatukset kääntyi tuohon (=parasta) suuntaan ja kaikki elämän murheet poistuu kun pitää Tytärtä sylissä. Ensin piti vaan tutustua tähän uuteen ihmiseen ja saada itsensä tilanteen rouvaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti