tiistai 30. heinäkuuta 2013

kirjoista taittoon ja takaisin

Jottei menis ihan kirjablogiksi, niin pitää myös muusta kirjoitella. Vaikkakin täällä onkin nyt ihan hillitön buumi taas lukemiseen. Ainahan sitä on tullut paljon luettua, mutta nyt on ollut jo hiukan pidempään isompi into. Hyvää se tekee enkä yritäkään hillitä lukuintoa. On vaan sellainen ongelma että muutakin pitäisi tehdä kuin vaan lukea illat pitkät. Kuten nyt esimerkiksi saattaa päätökseen Farkkulehden 2/13 taitto, jotta sen saa painoon. Hyvällä mallilla se jo on vaikkakin Isosiskon piirtämä sarjakuva siitä vielä puuttuu. Josko sen saisi sitten huomenna tai viimeistään torstaina painoon.



Viime postauksessa aiheesta kerroin, että artikkelit tökkii tässä mainitussa lehdessä. Ei se tökkiminen loppunut tuijotteluun. Tuunasin kyllä asettelua, mutta ei ollut tuijottelusta apua tällä kertaa. Ainoa mikä auttoi oli "kokeile-ja-huomaa" tyylinen lähestymistapa. Nyt artikkelit on paikoillaan ja muutkin korjaukset tehty. Se on aina hieno hetki kun saa kaiken valmiiksi ja voi siihen asti hengähtää kunnes seuraavan numeron taitto alkaa. Tai no, oikeastaan paussi alkaa vasta sen jälkeen kun lehti kolahtaa postiluukusta ja sen on syynännyt tarkkaan läpi, jotta voi ottaa seuraaviin taas opiksi.

Hauskaa. Taittaminen on hauskaa. Ja aina näillä näppäimillä ja taiton palaessa kuumimmalla liekillä, nostan hattua jokaikisille oikealle graafikolle. Itseasiassa jatkuvastihan nostelen hattua heille. Minähän olen tällainen wannabe-graafikko, jonka leipätyö tulee siitä huolimatta varmaan aina olemaan iiteetä. Iiteelle sydämeni sykkii vaikka kiinnostaisi kokeilla miltä graafikko näyttäisi käyntikortissa. Josta tulikin mieleen, että hyvin harvat nykyään jakaa käyntikortteja. Onko mailien allekirjoitukset menneet fyysisen käyntikortin ohi? Ja jos, niin missä ihmeen välissä näin on tapahtunut? Olen ollut unessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti