Ian McEwan: Lapsen oikeus

Tämän kirjan lukemisesta on jo sen verran aikaa etten ihan tarkkaan muista kaikkia fiiliksiä, mutta päällimmäisenä on silti mielessä hämärä käsitys, että oli ihan jees. Sillä tavalla jees, ettei mikään oikein ärsyttänyt, jos kohta ei myöskään mieleenpainunut.

Pidän kyllä McEwanin kerronnasta vaikka pitäisi varmaan joku tällainen lyhyt teos lukea alkuperäiskielellä jotta näkisi sen todellisen kauneuden. Itse vaan nautin lukemisesta huomattavasti enemmän suomeksi, kuten varmasti useimmat muutkin. Silti en vierasta englanniksi lukemista, mutta sitä mukavuusalueelta poistumista tapahtuu kuitenkin todella vähän.

Bertil Torekull: Ikea tarina

Hmmm. Tartuin innokkaana tähän kirjaan koska onhan se nyt vaan niin mieletön juttu koko Ikea ettei tosikaan. Alku oli todella lupaava ja ahmin tätä suurtarinaa, mutta sitten alkoikin tökkimään. Jopa välillä ärsyttämään. Asioita alettiin toistamaan ihan liikaa vaikka ymmärrän toki miksi asioita toistetaan. Sitenhän se asia tulee parhaiten selväksi. Toistoa toistoa. Mutta että kirjassa. Joku raja olisi hyvä. Tässä mentiin rajan yli tohinalla. Oli myös, paljon hyppimistä asiasta toiseen, joka kävi jo riesaksi. Pieni hyppiminen sallittakoon, mutta loikkia voisi vähentää ja välttää.

Alkoi myös ihan hitusen ärsyttämään Bertilin ilmiselvä fanitus IK:ta kohtaan. Ei siinä mitään, fanittaa saa ja pitääkin, mutta että joka välissä pitää kertoa miten IK on parasta mitä Bertil tietää tai tulee ikinä tietämäänkään. Eli hiukan puolueettomampi kirjoittaja olisi voinut tehdä ihan hyvää kirjan lopulliselle annille.

Ei siitä silti pääse mihinkään, etteikö IK:lla olisi bisnes hyppysissään. Ei sitä ihan joka jamppa pysty tuollaista imperiumia rakentamaan. Ja vielä pysymään hyvin pinnalla vuodesta toiseen. Tarvitsee silti etsiä se Totuus Ikeasta kirja ja katsoa mitä se on nielaissut sisäänsä. Onko pelkkää katkeroituneen työntekijän tilitystä? Eli jos joku on lukenut sen, niin ottaisin mieluusti kommentteja siitä vastaan.

E.L. James: Fifty Shades (Sidottu, Satutettu, Vapautettu)

Vihdoin ja viimein sain myös aikaiseksi tarttua tähän mainetta niittäneeseen kirjasarjaan. Ostin samantien koko sarjan ettei sitten tarvitse miettiä miltä jatko-osat maittaa ja miten henkilöiden tarina jatkuu. 

Täytyy kyllä sanoa, että oli nämä ainakin viihdyttäviä. Ja yllättävän hyvin kirjoitettuja. E L James on totisesti ottanut selvää SM-maailmasta (vai kutsutaanko sitä edes tällä nimellä) vaikka mistä minä tiedän onko ne totuudenmukaisia kuvauksia. Todennäköisesti kyllä tai ainakin on todella vilkas mielikuvitus kirjailijalla jos on heittänyt edes osan niistä hatusta. 

Ei näiden tarkoitus ole kuvata mitään romanttista rakkaustarinaa vaikka tästä sarjasta sellainen tuleekin. On varmaan tarkoituksella tehty mahdollisimman epärealistinen "juoni" (miljonääri, opiskelijatyttö, rakastuvat, tyttö muuttaa miehen jne), koska silloin saa mielikuvituksen kunnolla liikkeelle. 

Kuten sanottu, viihdearvoa näistä ei puuttunut, vaikkakin tuo viimeinen osa olisi saanut jäädä kirjoittamatta. En oikein saanut siitä mitään irti. Liikaa toistoa. Toinenkin osa oli vähän siinä ja siinä. Sen olisi voinut yhdistää tuohon ensimmäiseen. Tulipahan luettua ja olikin piristävää vaihtelua.

Agatha Christie: Syyttävä sormi

Kuvakaappaus Elisa Kirjasta

Laahaa vähän jäljessä nämä "arvostelut", mutta eipä sen väliä missä järjestyksessä näitä kirjoittelee. Äänikirjat ovat siis toimineet itselläni lenkkiseurana ja muutamien lenkkien aikana seuraa sain Syyttävästä sormesta. Oli jotenkin todella virkistävää kuunnella Agatha Christien kielenkäyttöä, joka on raikas tuulahdus menneisyydestä. Henkilöiden käytös ja ihanat käyttäytymistavat eroavat jo sen verran nykyisestä maailmanmenosta, että todella pisti hymyilyttämään vähän väliä. Lukijana Lars Svedberg oli aivan mahtava ja sopii tähän erittäin hyvin.

En osannut yhtään edes arvata juonenkäänteitä, koska koko maailma eroaa niin paljon tästä jonka minä tunnen. Voi olla, että isoäitini olisi saattanut arvata syyllisen jo aikoja sitten, mutta itselleni se tuli isona yllätyksenä. Joka on pelkästään positiivista. Vaikken yritäkään koskaan arvuutella, vaan pyrin vaan nauttimaan kirjasta ja tarinasta, mutta kyllä sitä aivot koko ajan yrittää selvittää mysteeriä.

Pitää seuraavaksi ottaa Agatha Christien paperinen kirja (tai edes eKirja) lukuun ja katson mitä pidän näistä oikeasti luettuna. Olen joskus tyyliin teininä näitä lukenut, mutta en vaan muista yhtään mitä pidin tai millaisia ne ovat. Pitänee korjata tilanne.

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Pitkästä aikaa tartuin Camilla Läckbergin kirjaan ja täytyy sanoa, että oli se jo aikakin. Muistin näiden kyllä olevan hyviä, mutta tähän jäin ihan totaalisesti koukkuun. On siitä jo vähän aikaa kun olen viimeksi tuntenut tällaista "pakko lukea loppuun asap" fiilistä. Luin tämän kahdessa erässä vuorokauden aikana. Harvinaista herkkua nykyään.

Ensimmäinen puolikas kirjasta oli todella hyvä ja pystyin hillitsemään itseni vain vaivoin etten olisi kurkannut lopusta miten tämä päättyy. Pikku hiljaa puolen välin jälkeen aloin aavistella miten kaikki päättyy enkä siitä kauas osunut. Pienin eroin tietysti. Kokonaiskuvaa en osannut odottaa alkuunkaan. Hieman jopa ärsytti se ihan loppu ja kuka oli syyllinen. Mutta hyvä juoni silti ja ihan loppua lukuunottamatta äärimmäisen hienosti rakennettu tarina. Vaikkakin siis todella rankka tarina, mutta koukuttava.

Vielä olisi yksi Läckbergin kirja bufferissa ja ehkäpä otan sen käsittelyyn samantien. Toivottavasti koukuttaa yhtä paljon kuin tämä.

Päivi Storgård: Keinulaudalla

Tiedän, että aihe on vakava ja koskettaa monia ihan omakohtaisestikin, mutta itseäni lähinnä vaan ärsytti koko kirja. Ei niin, että kirjassa mitään vikaa olisi, mutta koin vaan koko kirjan ajan sellaista pientä ärtymystä. Lähinnä päähenkilöä kohtaan vaikka se on todella epäreilua. En saata edes uskoa millaista se olisi sairastaa tai vaipua tuollaiseen apatiaan, ja tunsin solukoissani miten paha olla päähenkilöllä (kuin myös läheisillä) oli. Silti. Minua ärsytti suunnattomasti kyseisen henkilön sängyssä makaamiset. Epäreilua. Jo vain. Varsinkin, koska kyseessä on sairaus eikä omasta halusta johtuva laiskottelu.

Siinä on silti Storgård onnistunut, koska aiheutti minussa näin voimakkaita tunteita. Ärsytystä. Vaikkakin pidin muutenkin kirjaa hieman tylsähkönä ja suht lopussa tapahtuva hieman epäuskoiselta kuulostanut reissu pisti kulmat kurttuun. Ei siinä, että tuollaista ei mukamas tapahtuisi, vaan se, että tuntui koko juonenkäänteen saaneen hoputusta kinttuihinsa. Ihan kuin äkkiä vaan piti tällainen heittää koska niin on päätetty. 2/3 kirjasta ensin verkkaista ja sitten se yksi kohtaus överiksi.

Kuten sanottu. Aihe on vakava ja hyvä kun Storgård tähän tarttui. Kirjoitti sen mitä harvat uskaltavat. Hienoa. Pointsit kotiin.

Marko Kilpi: Elävien kirjoihin

Lenkkiseurana tämä kirja ja täytyy sanoa, että ihan toimiva sellainen. Vaikka siis ei tee poikkeusta muihin äänikirjoihin siinä suhteessa, että hieman vaikeuksia keskittyä ja pysyä siten kärryillä. Toisaalta taas tämän kirjan kanssa se oli helpompaa. Vaikka välillä tuli mieleen, että miten ihan alku nyt liittyy yhtään mihinkään, mutta hienosti nivoutui kaikki lopussa. Ihan hieman junnasi jossain vaiheessa paikoillaan ja meinasinkin jo, että niinkö tästä tulee äänikirja, jota en jaksa kuunnella loppuun. Jaksoin silti, koska halusin tietää miten kaikki liittyy toisiinsa ja miten Piken käy.

Oli mielestäni ihan oiva loppuratkaisu ja pisti oikeen hymyilyttämään, koska en yhtään osannut odottaa ja toivoin parasta. Ihan mahtavaa ja olin tyytyväinen.