Luin jo etukäteen kirjabloggareiden arvosteluista, että pitää varautua pitkään projektiin tämän kirjan kanssa. Ei mene ihan heittämällä. Tätä ei ahmita. Tätä luetaan. Ja antaumuksella. Keskittyen. Jokaista asiaa maistellen. En ole hyvä lukemaan kirjoja tuolla tavalla ja siksi alussa tökki kovin. Piti lukea vähän kerrallaan ja antaa hautua. Parisen kirjaa ehdin lukea välissäkin. Sitten vasta kun totuin tyyliin, alkoi kirja maistumaan ihan eri tavalla. Huomasin puolenvälin jälkeen, että tämähän on hyvä. Ihan tosissaan hyvä. Ja mielenkiintoinen. Nautin jopa lukemisesta. Hämmästyin itsekin millaisen muutoksen itsessäni koin mitä pidemmälle kirjaa mentiin. Vaatii totuttelua ja sitten kun sujuu, niin sujuu kunnolla. Jännä ilmiö.
Auttoi varmaan asiaa myös se, että minulla on koko ajan paheneva fiksaatio Venäjää kohtaan. Tai no, Pietaria kohtaan, joka on laajentunut koskemaan Venäjää. Pakko se on myöntää, että kulttuurina tuo on ihan omaa luokkaansa. Asiat otetaan miten ne tulee eikä niitä jäädä sen enempää murehtimaan. Tsaarit, hirmuvaltiaat ja kaikki isokenkäiset kera hullujen päätöstensä ovat varmasti ajaneet kansan tähän. On siinä silti jotain kiehtovaa. En ole elämäni aikana käynyt kuin Viipurissa, joka oli aikamoinen pettymys. Se ei silti ole laimentanut intoani. Olen päättänyt että Pietari on hieno. Ja sinne tulen menemään tänä vuonna. Kyllä. Vihdoin.
Kirjasta sen verran vielä, että pitänee lukea se uudelleen. Nopeammassa tahdissa. Enkä lue muita kirjoja välissä. Nyt kun tyyliin tottui ja tietää miten kirjaa luetaan, niin varmasti kokemus on erilainen. Ensin oli ihan blaah ja sitten huomaamatta muuttui hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti