 |
| Kuva: adlibris |
On pakko aloittaa hämmästelemällä miten ihmeessä olen antanut Jo Nesbon mennä ohi silmälasien. Olen toki kuullut, että on dekkareiden Big Daddy, mutta en ole aiemmin lotkauttanut korviani moiselle väitteelle. Olisi ehkä kannattanut, koska tämä oli aivan timanttinen. Kyllä kannatti alelaarista tämä kotiuttaa.
Täytti kaikki dekkarin merkit, mutta pääsi silti joka käänteessä yllättämään minut. Ja ihan lopussa vasta pääsikin vetämään sellaisen koukun palleaan, että huusin melkein ääneen "jeeee". Ihan parasta. Olen yleensä aika hyvä päättelemään mitä ja kuka ja milloin kun puhutaan dekkareista, mutta tämän kanssa selvisi aika pian, että on vaan parasta pistää ne aivot narikkaan ja lukea. Ainoastaan sillä selviää mitä tapahtuu ja kuka oikeasti Guston pisti hengiltä. Enkä malttanut todellakaan päästää kirjaa käsistäni. Kahdessa illassa se piti sitten ahmaista. Kannatti. Todellakin.
Mahtavaa. Olen yllättynyt. Varsin iloisesti vieläpä. Oikein mukavaa tavata tällainen kirjailija, kenestä tietää, että nappaa muitakin hänen kirjoittamiaan kirjoja matkaan jos ne sattuu omalle polulle. Nyt pitää ehkä napata myös se Jo Nesbon uusin, jotta tietää miten Harryn, Rakelin ja Olegin käy. Hieno olo ja nyt voin liittyä monien muiden joukkoon, ketkä ovat rakastuneet miehen kirjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti