lauantai 4. tammikuuta 2014

Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Kuva: readberry
Kertoo postinkantaja Jannesta, joka joulun aikaan saa potkut ja vaihtaa postipaten kuteet tontun releisiin.

Oho. Olen unohtanut blogata tästä kirjasta. Sitä se teettää, kun kirja ei fyysisesti löydy kirjahyllystäni, vaan on bitteinä virtuaalisessa kirjahyllyssä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Onpas hauskaa saada joululahjaksi jotain sellaista, jota ei tiennyt edes haluavansa. Vaikka ainahan kirjat kelpaa. Siitäkin huolimatta, että oli eKirja. Readberry siis ihanasti antoi nopeille lahjaksi Valkoisen joulun, vaikka oikeassa elämässä joulu olikin mustaakin mustempi. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan, joten toimi oikein hienosti viihdyttäjänä. Kieli oli sujuvaa ja paikoin jopa erittäinkin soljuvaa. Ainakin helppolukuista. Pidin todella paljon eri kertojista, vaikka yleensä en niin välitä jos kertojia on enemmän kuin kaksi. Oli tarpeeksi lyhyitä kappaleita ja pysyin kärryillä vallan mainiosti kenen kertojan tarinassa ollaan juuri sillä hetkellä sisällä.

Pitää varmaan tämän kirjan innoittaman lukea Suhosen esikoisromaani Hitlerin kylkiluu. Muistan joskus naurahtaneeni kun näin kirjan kannen kirjakaupassa, mutta jostain syystä kirja ei silloin päätynyt ostoskoriini, jota myös käsiksi kutsutaan. Ehkä oli silloin muita kirjoja kädet täynnä, ettei mahtunut mukaan. Pitänee kotiuttaa jahka se jossain vastaan tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti