Jopas oli hieno kirja. Yks tykkää. Ja paljon. Kertoo Tarahumara heimosta, joka on tunnettu juoksuperinteestään. Varsinkin siis kestävyysjuoksusta. Ultrajuoksusta if you may. Tarahumarat juoksevat sandaaleilla, joka vaan vahvistaa uskoani juoksemiseen. Onhan se toki hieman eri juosta polkuja pitkin kuin kovalla asfaltilla, mutta kuitenkin. Kirjassa kerrotaan hienosti ja mielenkiintoisesti juoksemisesta. Faktoja unohtamatta, josta pidin erityisesti. Niistä tutkituista faktoista. Yksi mielenkiintoisimmista oli matka Afrikkaan, jossa todisti miten ihminen pystyy juoksemaan antiloopin hengiltä. Ihminen on siis kestävyysjuoksun aatelia ja ihminen on toden totta tehty juoksemaan.
Olen vasta aloitteleva juoksija ja pisin juoksemani matka on vasta 10k, mutta tämä kirja jos mikä vielä lisäsi intoani (jos mahdollista) tähdätä todella pitkille matkoille. Kirjaa lukiessa tuli fiilis, että pitäisi päästä laittamaan lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan. Niin hienosti oli kirjoitettu.
Olen hämmentävän kiinnostunut paljasjalkajuoksusta, johon myös tähtään. Vielä ei ole sen aika, koska totutan vasta jalkojani ylipäätään pidemmille matkoille ja jalat ei oikein meinaa tässäkään pysyä mukana. Nyt mennään vasta minimalistisilla kengillä, mutta barefoottailu on The Thing tulevaisuudessa. Se on ollut itselleni silmiä avaavaa kun olen yrittänyt juosta kantapää edellä maahan tyylillä joka on laittanut pohkeeni ja polveni totaalijumiin. Sitten PT:ni sanoi, että juoksumatolla juokse ilman tossuja. Ja kas, askellus meni automaattisesti päkiä edellä maahan tyyliin. Ehkä tuo olisi pitänyt tietää tai tajuta itse aiemmin, mutta enpäs ollut koskaan ennen moista edes ajatellut, että ihmisen luontainen tyyli on juosta päkiä edellä. Ja tuosta vielä kun muuttaa pikku hiljaa askelluksen ei kantapää ei päkiä vaan keskiosa edellä, niin juostaan samalla tavalla kuin Tarahumarat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti