Kirjan kuvauksen perusteella luulin kyseessä olevan fiktiivinen tarina. Vieläpä sellainen, jolla on onnellinen loppu. Miten väärässä olinkaan. Ennen kuin aloitin lukemisen, satuin lukemaan kirjan sisäkannessa olevan kirjailijan "esittelyn". Ensimmäisenä pisti silmään Laura Save OLI lääketieteen.... Tuo sana "oli". Viimeinen lause "Hän menehtyi ennen kuin sai tiedon kirjansa julkaisusta". Okei. Eli kirjailija on menehtynyt. Fiktiivinen tarina silti. Eikä kun. Hetkonen. Luetaas takakansi uudestaan. Oho. Ei ollut fiktiivinen eikä onnellista loppua. Jahans. Eli ei mitään kepeää luettavaa.
Välillä en oikein pysynyt kärryillä missä mennään enkä oikein siitäkään missä vaiheessa diagnoosista tuli "parantumaton". Tuokaan ei tosin häirinnyt. Laura Save päästi suorastaan iholle ja Laura Save meni iholle. Eihän sitä pysty itse kuvittelemaan millaista se on elämä syövän kanssa ja miten hiuksia nostattavaa kauhua se aiheuttaa kun tietää joutuvansa jättämään perheensä, ystävänsä, kaikki. EIhän meistä kukaan täältä elävänä selviä, mutta harvemmat meistä joutuu tekemään tuollaista surutyötä. Miten surullista kuulla miten jotkut Laura Saven ystävistä karttoi häntä vain siksi etteivät tienneet miten pitäisi suhtautua. Inhimillinen, mutta kamala ajatus, että ystävät jättää kun itseä kohtaa suuri kriisi.
Laura Save kertoo hyvin avoimesti kaikesta, joka tuo Lauran tosi lähelle. Koko kirjan lukemisen ajan olin tosi surullinen, koska tiesin miten tarina päättyy. Kaikesta positiviisuudesta huolimatta, Laura häviää liian pian. RIP Laura Save.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti