Tätä kirjaa ei pysty laskemaan käsistään vaikka lukiessa pelottaa. Näin lukee takakannessa. En ihan tuohon yhdy, mutta siihen kyllä ettei pysty laskemaan käsistään. Vaan ei siksi, ettäkö pelottaisi. Marko Leino on saanut vaan sellaisen kirjan kirjoitettua, että on saatava tietää heti paikalla miten tarina päättyy. Siitä syystä ei pysty laskemaan kirjaa käsistään.
Voisin myös kuvailla kirjaa oksettavaksi. Oikeastaan ei halua lukea enempää, mutta ei toisaalta pysty lopettamaankaan, koska uskoo että asioilla on tapana järjestyä ja kaikki saa onnellisen lopun. Mikä kamalinta. Näitä sairaita ihmisiä on ihan oikeasti olemassa ja meistä jokainen on varmaan tietämättään kävellyt ainakin jonkunlaisen saastan ohi siitä kuitenkaan mitään tietämättä. Saastasta.
Jonkun aikaa tämän kirjan lukemisen jälkeen vaistomaisesti tarkkailin ihmisiä (kyllä, nimenomaan miehiä vaikka ei saisi yleistää) kaupungilla. Vieraita vastaantulijoita, jotka lapsen kanssa kävelivät. Sen sai Saasta aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti